perjantai 23. marraskuuta 2012

Yksi riittää

http://www.youtube.com/watch?NR=1&v=0kx_BLOx968&feature=endscreen

Tunnustan.
Ajattelin, että aina oli uskottava huomisen tuovan tullessaan jotain parempaa.
Luulin, että jano, jonka tyydytin tänään lasillisella, oli huomanna vaihdettava kolpakkoon.
Pelkäsin olla tyytyväinen siihen, mitä minulla oli juuri nyt.
En halunnut myöntää; tämä tässä, juuri nyt on sitä mitä haluan.
Ajatus tuntui huomisen latistamiselta.

Juuri nyt minä luulen, että on ihan okei tuntea elävänsä yhtä parhaista hetkistään.
Rakastan tätä aikaa 110 prosenttisesti silläkin uhalla, että samalla myönnyn ajatukseen;
tämä ei kestä ikuisesti.
Kryptisyys sikseen. Haluan puhua asioiden oikeilla nimillä.
Puhun nyt Moonasta.

Tulen mitä suurimmalla todennäköisyydellä puuhailemaan hevosten kanssa koko ikäni.
Minä olen heppahullu.
Olen kuitenkin varma, että Moona on minulle Se.
Elämäni hevonen.
Tosi asia kuitenkin on; minä olen 23 ja Moona 8.
Moona ei tule fyysisesti olemaan kanssani ikuisesti.
Mikäli en saa aivoinfarktia tai kuole liikenneonnettomuudessa elän elämääni jossain vaiheessa ilman Moonaa.

En ole millään muotoa katkera siitä, että jossain  edessäni on aika ilman elämäni hevoskumppania.
Olen siitä onnellisessa asemassa, että olen ymmärtänyt kuinka ainutlaatuisia hetkiä elän juuri nyt.
On hengästyttävää tajuta, että tässä hetkessä on kaikki mitä saatan toivoa.
Minulle tulee hetkiä (Moona odottaa minua portilla, kiidämme täyttälaukka metsätiellä, huljuttelemme jalkoja järvessä kesäiltana, työnnän sormet talvikarvan sisään suojaan joulukuun pakkasessa) jolloin huomaan itkeväni silkasta onnesta, koska nimenomainen hetki tuntuu minusta niin tajunnanräjäyttävän hyvälle.

Emme suinkaan ole syntyneet maailmankaikkeuden alussa sielunsiskoiksi.
Meitä ei ole luotu toisillemme.
Olemme hyvin erilaisia.
Blondi ja punapää.
Arkajalka ja rämäpää.
Ainainen huolehtija ja hurlumhei tyttö.
Sattumalta meidän suojamuurimme ovat olleet lepotilassa samaan aikaan.
Olemme näyttäneet toisillemme itsestämme enemmän kuin on soveliasta ja turvallista.
Siksi meitä ei ole tarkoitettu toisillemme, vaan me olemme tehneet toisistamme toisillemme korvaamattomia.

En voi olla enempää kiitollinen, että ymmärrän tämän ennen kuin olen menettänyt.
Ihmiselämässä on liian monta upeaa asiaa, jonka oikean arvon näemme vasta silloin kun ne eivät enää ole ulottuvillamme.

Kiitos Moona, että olet kanssani juuri nyt.
Tämä aika on täydellinen.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!