keskiviikko 28. marraskuuta 2012

VARAUDU TÄYSTUHOON!

Tänään Viiviä kummaksuttaa eniten eräiden iltapäivälehtien uutisointi.
TALVI TULEE RYMINÄLLÄ
Meitä pahaa aavistamattomia kansalaisia varoitetaan lumimyrkystä ja siitä seuraavasta maailmanlopusta.

Viivi on vähän sitä mieltä, että elettäessä Suomessa on ihan normaalia, että marraskuussa on pakkasta ja lumisadetta.
Voin toki olla väärässäkin.
Ja mikä parasta; kyllähän meillä menee kamalan hyvin jos ainut asia mistä saadaan reviteltyä sensaatiouutisia on lumisade marraskuussa.




tiistai 27. marraskuuta 2012

Mie en ala

Ei tuu Viivin treenailuista mitään kiitos espanjalaisten vaihtareiden.
Kun salilla pyörii lähes Cristiano Ronaldon näköisiä miehiä, on hieman haastavaa keskittyä omiin treeneihin.
Tilanne muuttuu mahdottomaksi kun omien rekkitangossa suoritettujen vatsaliikkeiden jälkeen saat 80 prosenttisilta Ronaldoilta aplodit palkinnoksi.
Yritä siinä sitten keskittyä.
Ei tuu mitään.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Yhtä juhlaa

Eilen kakkua ja kahvia Viivin kanditodistuksesta.
Tänään tunnustusta Moona keväisestä kantakirjaamisesta.
Emme elä toisilta saadusta huomiosta, mutta pieni ekstra arjen keskellä tuntuu ihan kivalla :)

perjantai 23. marraskuuta 2012

Yksi riittää

http://www.youtube.com/watch?NR=1&v=0kx_BLOx968&feature=endscreen

Tunnustan.
Ajattelin, että aina oli uskottava huomisen tuovan tullessaan jotain parempaa.
Luulin, että jano, jonka tyydytin tänään lasillisella, oli huomanna vaihdettava kolpakkoon.
Pelkäsin olla tyytyväinen siihen, mitä minulla oli juuri nyt.
En halunnut myöntää; tämä tässä, juuri nyt on sitä mitä haluan.
Ajatus tuntui huomisen latistamiselta.

Juuri nyt minä luulen, että on ihan okei tuntea elävänsä yhtä parhaista hetkistään.
Rakastan tätä aikaa 110 prosenttisesti silläkin uhalla, että samalla myönnyn ajatukseen;
tämä ei kestä ikuisesti.
Kryptisyys sikseen. Haluan puhua asioiden oikeilla nimillä.
Puhun nyt Moonasta.

Tulen mitä suurimmalla todennäköisyydellä puuhailemaan hevosten kanssa koko ikäni.
Minä olen heppahullu.
Olen kuitenkin varma, että Moona on minulle Se.
Elämäni hevonen.
Tosi asia kuitenkin on; minä olen 23 ja Moona 8.
Moona ei tule fyysisesti olemaan kanssani ikuisesti.
Mikäli en saa aivoinfarktia tai kuole liikenneonnettomuudessa elän elämääni jossain vaiheessa ilman Moonaa.

En ole millään muotoa katkera siitä, että jossain  edessäni on aika ilman elämäni hevoskumppania.
Olen siitä onnellisessa asemassa, että olen ymmärtänyt kuinka ainutlaatuisia hetkiä elän juuri nyt.
On hengästyttävää tajuta, että tässä hetkessä on kaikki mitä saatan toivoa.
Minulle tulee hetkiä (Moona odottaa minua portilla, kiidämme täyttälaukka metsätiellä, huljuttelemme jalkoja järvessä kesäiltana, työnnän sormet talvikarvan sisään suojaan joulukuun pakkasessa) jolloin huomaan itkeväni silkasta onnesta, koska nimenomainen hetki tuntuu minusta niin tajunnanräjäyttävän hyvälle.

Emme suinkaan ole syntyneet maailmankaikkeuden alussa sielunsiskoiksi.
Meitä ei ole luotu toisillemme.
Olemme hyvin erilaisia.
Blondi ja punapää.
Arkajalka ja rämäpää.
Ainainen huolehtija ja hurlumhei tyttö.
Sattumalta meidän suojamuurimme ovat olleet lepotilassa samaan aikaan.
Olemme näyttäneet toisillemme itsestämme enemmän kuin on soveliasta ja turvallista.
Siksi meitä ei ole tarkoitettu toisillemme, vaan me olemme tehneet toisistamme toisillemme korvaamattomia.

En voi olla enempää kiitollinen, että ymmärrän tämän ennen kuin olen menettänyt.
Ihmiselämässä on liian monta upeaa asiaa, jonka oikean arvon näemme vasta silloin kun ne eivät enää ole ulottuvillamme.

Kiitos Moona, että olet kanssani juuri nyt.
Tämä aika on täydellinen.





torstai 22. marraskuuta 2012

ihana

Minun ei pitänyt mennä lukioon.
Menin kuitenkin.
En haaveillut yliopisto-opinnoista.
Pääsin kuitenkin opiskelemaan.
Minusta ei todellakaan pitänyt tulla opettajaa.
Olen nyt viittä vaille valmis.

Minulla on ohjenuora, jossa roikun kestääkseni järjessä täällä akateemisessa niin-hemmetin-itseriittoisessa-ja-sisäänpäinlämpeävässä maailmassa.
Nämä sanat kuulin fuksivuoteni ensimmäisessä seminaarissa aivan huikealta Mika Hallilalta.
Minä noudatan ohjetta orjallisesti.
Ei tarvitse pyrkiä olemaan asiallinen ja tylsä.
Tällä asenteella minäkin yritän opettajuuttani toteuttaa. 

Edellä olevat pohjustuksena päivän juttuihin.
Minulla on ollut meneillään pienimuotoinen itsetuntokriisi.
En ole jaksanut suhtautua itseeni kovinkaan kiltisti.
Tänään sain vakuutuksen, että olen sittenkin varsin hyvä tyyppi.

Vai mitä sanotte: 75 minuutin kielenhuoltotankkauksen jälkeen luokion ykkösluokkalaiset ilmoittavat minulle:
Oot ihana. Susta tulee hyvä opettaja.

Kiitos ja aamen. Viivi kiittää ja kumartaa.
En minä pelkästään ihana ole; samaiset ykköset tituleerasivat minua myös ninjaksi. Mitä lie silläkin tarkoittivat :)
Miulla on "pieni" projekti meneillään :)
 

maanantai 19. marraskuuta 2012

Kai se on totta...

Olen maininnut kerran ohjaavalle opettajalleni, että minulla on hevosia.
Tänään opettaja kysyi: "Onko hevosille sattunut jotain kun sinulla on noin kamalan väsyneet silmät?"
Kai se sitten paistaa minusta kuin neonvaloin loistava mainoslause: VÄSYTTÄÄ.

Opetusharjoittelu on todella vaatinut veronsa.
Parhaillaan suunnittelen tuntia torstaille, aiheena kielenhuolto.
Olen nauranut mahanahka rullalla esimerkeilleni.
Onkohan hieman epäkorrektia naureskella omalle opetukselleen.
Haluan jakaa muutaman näistä kielikukkasista teillekin.
Mitä mieltä olette näistä mainoslauseista:

Mämmiä saatana! Tässä kenties tavoiteltiin ilmausta Mämmiä saatava... Kieltämättä tämäkin on aika raflaava teksti kaupan ikkunassa.

Mansi- ja mustikoita Minun lempimarjani on tästä alkaen mansi!

Äidinpakastus pusseja Kuka haluaa pakastaa äitinsä?!?!

Lasten päästä vedettävä sänky Miten niitä sänkyjä vedetään päästä, hämmentävää...

Kissanliha pullia Syöväthän ne kiinalaiset koiriakin, silti hieman epäilyttää...

Luteeton piirakka Ihan kiva, ettei niitä luteita. Luulen silti, että piirakka oli tarkoitettu keliakiaa sairastavalle gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle.

Sulettu, ei kanata Teksti turkkilaisen ravintolan ikkunassa... ei broileriruokia, vai mitä häh :)

Ruohoripuliperunoita yök, ei kiitos..

Paistettua tuskaa Vaikka olenkin hieman masokisti, mielummin kuitenkin turskaa.

Syvästi kaivaen, lastenlastenlapaset ihan kaunis muistokirjoitus... noin tumpulta :D

Päättäkää päivänne K-Kaupan kahvilla On hieman epäeettistä kannustaa itsemurhaan

Syöpä lasten hyväksi En ole vielä ennen kuullut syövän kansanterveydellisistä vaikutuksista

Lastenkeräilyateria Eikö lapset keräilykohteena ole hieman outo... vaikka en minä niistä postimerkeistäkään perusta

Lähde: http://www.tietoisuus.org/


lauantai 17. marraskuuta 2012

Kun mikään ei huvita..

..ja aina vaan väsyttää.
Känkkäränkkä, kiukku ja oikku.
Vettä sataa ja muta litiseen kumpparin alla.
Rauta on raskasta treenissä.
On sanomattakin selvää, että seuraavien opetustuntien kielioppitehtävät ovat ihan perseestä.

Onneksi on pieni nallekarhukarvainen ja ulkomuodoltaan virtahevonnäköinen otus.
Kiva, kun on kenttä siinä kunnossa, että voimme loikkia puomien ja tynnyreiden yli.
Yhdessä.
Olemme Moonan kanssa hyppäilleet viimeksi aluemestaruuskisoissa.
Olen varma, että siitä on pieni ikuisuus.
Onnellisuuskäyrät kohosivat eksponentiaalisesti.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Ulkonäkö on asennekysymys

Opettajana olen aina arvosteltavana.
Puntaroinnissa ovat niin tietoni opetettavasta aineesta kuin pedagogiset taitonikin.
Koen olevani suurennuslasin alla myös ulkoisesti.
Miten seison?
Olenko jäykkä kuin kepakko vai lötkötänkö kuin keitetty spagetti?
Kuinka olen pukeutunut?
Näytänkö pillifarkuissa ja hupparissa samalle kuin oppilaani,
vai olenko teennäinen bleiserissä ja avokkaissa?
En mahda ajatukselle mitään, mutta olen epävarma siitä mille
a. näytän
b. minun pitäisi näyttää.

On paljon helpompi tuntea itsensä sopivaksi kotona kollareissa ja meikittä Swedish House Mafian soidessa radiosta aivan liian kovalla.

torstai 15. marraskuuta 2012

Perspektiivii kiireeseen

Tokavika opetusharkkaviikko on taputeltu.
HURRAA HURRAA HURRAA!!!
Viimeiset kolme viikkoa olen kulkenut sumussa.
Ei ole aikaa.
Kaikki on vain tapahtunut.
On uuvuttavaa kiirehtiä tauotta.
Onneksi nyt alkaa helpottaa.
Vähemmän koulujuttuja, enemmän aikaa itselle, rakkaille ihmisille ja eläimille.
Kiire opettaa arvostamaan rauhaa.
Herätyskellon pirinä puolikuudelta muistuttaa kuinka autuasta on saada nukkua kahdeksaan.
Tuntien tehtävämaraton auttaa ymmärtämään kuinka ihanan aivotonta on katsoa salkkareita.
Hävisin niin rankasti myyräpelimestarille!



tiistai 13. marraskuuta 2012

Tunnustus

Liebster tarkoittaa rakkainta tai rakastettua, mutta se voi tarkoittaa suosittuakin. Liebster-palkinnon ajatuksena on antaa huomiota blogeille, joilla on alle 200 lukijaa!

Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä hänen bloginsa.
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla on siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.
 
Sain tunnustuksen rakkaalta Kiialta <3 kiitos murunen!

Minun viisikkoni:

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Pari viikkoa

Analysoin argumentointia.
Kirjoitan tekstitaitovastausta.
Tulkitsen mainoksia.
Luokittelen tekstilajeja.
Erittelen tekstityylejä.

En lakkaa ihmettelemästä kuinka fiksuja lukiolaiset ovat pystyessään tähän kaikkeen.
En ymmärrä kuinka olen joskus onnistunut samaan ällän tästä.
En tajua kuinka minä pystyn opettamaan, jos en itsekään tajua.

Pientä epätoivoa ilmassa.
Onneksi perusharkkaa on enää pari viikkoa jäljellä.

Kykenemättömyys ahdistaa ja kiire painaa.
En jaksanut edes tehdä iskälle korttia.
Onneksi se rakastaa minua kortittomuudesta huolimatta.

Leivoin mustikkapiirakkaa ja kokkailin lihapullia.

Kohti uutta viikkoa.

torstai 8. marraskuuta 2012

Voimasana

Joskus yksi sana on voimallisempi muita.
Olin tänään aloittamassa tuntia hälisevälle lukioykkösten luokalle.
Lausuin sanat ja tapahtui seuraavaa:
Kuin olisin painanut kaukosäätimen nappulaa, jossa on henkselit mökäfonin päällä.
Hiljaisuus ja epäusko.
Oppilaiden päät alkavat pyöriä kuin pikkupöllöillä.
Varovaista supinaa vieruskaverille: "Kuulitsie mitä se sano" "Häh?!?"

Niin mitäkö minä sanoin?

Kiitos.
Kiitos, että sain lukea teidän esseet.

Niin minä sanoin ja niin se vaikutti.
Ihmeellisen vahva voimasana.
Näin jälkikäteen en keksi mitään ilmaisua, jolla olisin hiljentänyt luokan yhtä tehokkaasti.
Kuvituksena pihaamme kotiutunut yksisarvinen
 

maanantai 5. marraskuuta 2012

Hömppäihastus

http://www.youtube.com/watch?v=zD14uKY2q8M
Tiedätkö mitä hömppäihastus tekee ihmiselle?

Hömppäihastus on satunnainen kohtaaminen. Ihminen, ruoka, kappale tai eläin, jonka koet hykerryttävän ihanana. Hetki saa sinut kehräämään. Tunne on katoavainen, mutta siinä hetkessä tajunnanräjäyttävä. Makuelämys, jonka kokee ensimmäisellä lusikallisella parasta suklaakakkua.

Takaisin kysymykseen. Mitä tapahtuu?
Murheet unohtuvat.
Kenties vain hetkeksi, mutta sillä hetkellä haluan sanoa saan unohtaa murheet edes täksi hetkeksi.

Minulle kävi tänään niin.
Ihastun helposti asioihin; villasukkiin, pinkkiin, naamarasvaan, toppaloimeen, pandoihin...
mutta ihmisiin hyvin harvoin.
Arvostan ja ihailen monia, mutta hurmaannun ihastumaan erityisen harvoin.
Olin aamulla yliopiston punttisalilla.
Heiluin varpaat katossa, pää punaisena vatsalihaksiani vahvistaen.
Tömähdän roikkuvatsasarjan päätteeksi jaloilleni ja edessäni seisoo suklaasilmäinen nuorimies turkoosissa paidassa.
Paidassa lukee Pedro.
Jatkan sujuvasti penkkaamaan.
Koko lopputreenin minua vilkuillaan tämän barca-paitaisen suunnalta.
Olen tottunut epäluuloiseen toljotukseen yliopiston salilla (normaalit ihmiset saattavat nähdä jotkin seiväshyppääjän treenit hieman epänormaaleina).
Hölläillessäni viimeistä palautusta minua puhutellaan maailman suklaisimmalla äänellä.
Juttelen hetken ei-espanjalaisen vaan katalonialaisen kanssa ja kiiruhdan hymy huulilla normaalikoululle harjoittelemaan opettajana olemista.

Eikö olekin hullua kuinka yksittäinen hetki voi hymyilyttää vielä illallakin, vaikka määrätön tekemättömien töiden lista odottaakin selätystään?

lauantai 3. marraskuuta 2012

Tökkii

Kärttyinen ruttuturpa täällä.
En edes yritä olla iloisempi.
Ei kannata, sillä tuhat kiloa positiivisuutta siirtäisi mielialani ainoastaan kategoriaan alakuloinen.
Inhottaa olla niin kiireinen ettei mitään ehdi tehdä kunnolla.
Ärsyttää olla takakireä ja stressaantunut.
Pärstä näyttää niin rumalle etten edes viitsi katsoa peiliin.
Treenaaminen ei huvita.
Ai niin mainitsinko, että sää on suorastaan hurmaava, jos sattuu pitämään liejusta ja kalseudesta.
Kivaa lauantaita vaan kaikille.
Viivi on tänään mielensäpahoittaja (Luoja siunatkoon Tuomas Kyrön roolimallini luomisesta),
huomenna olen kenties mielensäkohottaja... kuka tietää?

torstai 1. marraskuuta 2012

Sisaruus

Kuulin tänään laulun radiosta palatessani kotiin.
Laulun, joka pysäytti minut ajattelemaan.
Laura Närhi ja Erin lauloivat sisaruudesta.
Olen mieltynyt Laura Närhen tuotantoon ja löydän hänen sanoituksistaan usein omakohtaista tartuntapintaa.
Nyt kuitenkin hämmennyin.
Laulussa sanotaan: En tahdo, että kilpailumme jatkuu.
En saa otetta ajatuksesta, että sisarukset kilpailevat kaikesta mm. vanhempiensa suosiosta.

Minulla on veli.
A on vuoden, kaksi kuukautta ja kahdeksan päivää minua nuorempi.
Voin täysin rehellisesti sanoa; en ole koskaan kokenut tarvetta tavoitella huomiota tai menestystä veljeni A:n kustannuksella.
Minun ei ikinä, toistan ikinä, ole tarvinnut lakaista veljeäni pois tieltäni.
Olen saanut äidiltä ja iskältä juuri niin paljon rakkautta kuin olen tarvinnut.
Minä olen kiitollinen veljestä.
A ei ole koskaan kaventanut minun mahdollisuuksiani, päinvastoin veli on rikastuttanut elämääni enemmän kuin tuhat kultaharkkoa, lottovoitto tai lomamatka kuuhun.

Minulla on maailman ihanin veli.
Kiitos A, että olet olemassa <3
Kuvassa kaameeta pönötystä rakkaiden veli A:n ja serkku K:n kanssa.