sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Mykkää

Onneksi emme kommunikoi sanoin.
Minun äänihuuliltani ei tule puhetta, ei edes sanoja, pihinää sentään kuuluu.
Moona ei välitä.
Hän tanssii kanssani, vaikka kroppa on flunssan riuduttama ja ääni kateissa.
Pienen ruskeani selässä unohdan, että olen toipilas.
Saan asiani perille, vaikkei puhuminen luonnistu.
Ei tarvitse sanoa; minä niin rakastan tätä hevosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!