keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Ihmeenkaupalla

Pohjustusta aiheeseen:
Pääsääntöisesti tykkään opettamisesta ja ohjaamisesta.
Viime viikonloppu ja oppitunnin suunnittelu olivat kuitenkin yhtä helvettiä.
Täysin liioittelematta itkin ja yritin tajuta miten lauseenvastikkeilla pystyy muuttamaan suorat lainaukset epäsuoriksi.
Tuntui siltä kuin en olisi koskaan opetellut suomen kieltä ja nyt minun pitäisi opettaa sitä jollekin epäonniselle lukion ykkösluokalle.
Tilanne oli luisunut jo niin pahaksi, että uhosin lopettavani opettajaopintoni.

Minä en normaalisti ahdistu tällä tavalla.
Olinkin hyvin hämmentynyt tästä epätoivon määrästä.

Tänään olin saanut jonkinlaisen käsityksen suorasta ja epäsuorasta esityksestä.
En ollut kuitenkaan vakuuttunut, että osaisin opettaa niitä yhtään kenellekään.

Kello 10.45 jännitin niin, että pyörrytti, oksetti ja silmissä sumeni.
Tutina ennen Kalevan Kisoja oli pientä tähän verrattuna.

Valuin luokkaan numero 249.
Vedin keuhkot täyteen ilmaa ja päätin, että en juokse karkuun.
En pakene pelkoa; pelkoa siitä, että epäonnistuisin.
Päätin olla minä silläkin uhalla, että en olisi sädehtivän osaava ja suvereenin taitava.

Kello 12.30 ohjaava opettajani sanoo:
"Kuin lumous olisi laskeutunut luokkaan. Aivan mieletön työrauha."

Joskus elämä kantaa juuri silloin kun itse uskot siihen vähiten.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Etsivä löytää. Toivottavasti...

Kun on paha mieli miettii - onko tää nyt oikee suunta
mut showt on vedettävä, tekohymyy jos ei muuta
aurinkolasit päähän, niin ne ei voi peilaa sieluu
eikä nähdä silmistä kun mulla meinaa kiehuu 
Cheek - Jare Henrik Tiihonen
Ärsyttää, että tulen taas kirjoittamaan vali-vali-valitusvirsiä.
Lisäksi ärsyttää, että ärsyttää.

Uhmaan ärsytystä.
Saan olla turhautunut elämän työläyteen.
Tarvon päivästä toiseen.
Suoritan.

Sain tänään itseni kiinni rikospaikalla.
Kysyin itseltäni: "Miksi teen? Miksi menen?"
Vastasin ennen kuin ehdin miettiä: "Koska minun täytyy?"

HÄLYTYSKELLOT ALKOIVAT PAUHATA KORVIAHUUMAAVASTI!
Mistä lähtien moodi on ollut täytyy?
Milloin ja miksi hukkasin saan-tehdä-asenteen?

Nyt on ryhdyttävä laajamittaiseen etsintäoperaatioon.
Aion löytää ilon.

Täällä opetellaan suunnistustaitoja.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kohti uutta viikkoa

Saa paljon, kun vaatii paljon.
Mutta miksi hyvä on liian vähän?
Miksi pitää omistaa aivot, jotka eivät tyydy mihinkään muuhun kuin huippuun?

Olisi hirveän kivaa, jos turhanpäiväisen tuntisuunnitelman voisi tehdä ihan hyväksi kohtuullisessa ajassa, eikä erinomaiseksi päivä tolkulla.

Hermoni ovat riekaleina, koska haluan voida kaikelle jotain.

Onneksi on pieni ruskea tamma, joka on toiminut terapeuttinani pe, la, su.
Onneksi on ihania läheisiä sukulaisia, jota pääsin moikkaaman ukon 78 vuotissynttäreillä.
Näillä onnenhetkillä jaksan seuraavan viikon.

Huomenna on edessä uusi perusharkkaviikko normaalikoululla.
Tervetuloa koulupäivät 8-18.


torstai 25. lokakuuta 2012

Assari, totari ja muutama muu juttu

Elämällämme on tarkoitus
Ja joka hetkessä kauneutta
Emme ole automaatteja
virhelyöntejä ruudulla
Samuli Putro; Tuhkaa Korulippaassa




Olen saanut henkilökohtaisen avustajan.
Kaveri istuu olkapäälläni kuiskaillein; Mene mene, tee tee, vauhtia!
Tämä assari poistaa luppohetket.
Hän täyttää kalenterini sivut pinkillä tussilla ja liimailee muistilappuja väliin.
Hän on neiti Kiire.
Työsuhde on väliaikainen.
Tulemme toimeen, mutta pakko myöntää; olen onnellinen kun tiemme eroavat.

Ai niin... eilen kävin hakemassa tiedekunnasta todistuksen, jossa neiti Ritaa nimiteltiin kandidaatiksi.
Ai niin PART 2... kuva aamulta. Joensuussa on hieno treenihalli. Vähemmän hienoa, että se oli tänään suljettu. Juoksin vetoja jääradalla ulkona.

tiistai 23. lokakuuta 2012

ihan pimeetä

Kun lähdet kouluun puoli kahdeksan, on pimeää.
Kun palaat koulusta kotiin kuudelta, on pimeää.
Edessä on ilta pienen lumivuoren kokoisen tehtävämäärän kanssa.
Minulla ei ole ongelmia liian vapaa-ajan takia.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Oppimista

Mitä oppiminen tarkoittaa?
Sitäkö, että kerää tietoa,
vai sitä että muuttaa omaa elämäänsä?
Paulo Coelho
Kello pärähti aamulla aikaan kuusi.
Tänään ainut aika treenata oli ennen koulua.
Siellä minä juoksin kera kahden PT eli pikku tassun.

Koulurintamalla alkoi opetusharjoittelu.
Suomeksi: hyvästi vapaa-aika.
Oman opettajuuden työstäminen vie aikaa.
Harjoittelu karsii minua terävällä vesurilla, samaan aikaan voin versoa uutta.
Muutos ja itsestä oppiminen on valtavaa, pelottavaa ja työlästä. 

lauantai 20. lokakuuta 2012

Se tavallinen arki

Tavallinen, harmaa, tuttu, ennalta-arvattava... arki.
Sitten tapahtuu jotain.
Siihen turvalliseen luotto-paitaasi tulee reikä.
Nyt käyttökelvottomana, se näyttää ennen olleen superhieno.

Olen ollut pian parin viikon ajan enemmän tai vähemmän kipeä, joka tapauksessa treenikiellossa.
Moona on ollut kevyellä hölläilyllä lääkekuurin ja mutaliejussa ärtyneiden vuohisten takia.

Tänään pääsin tekemään ensimmäisen kevyen kroppaa herättelevän kahvakuulatreenin.
Lisäksi pystyimme Moonan kanssa treenaamaan laukassa ekaa kertaa huiliviikkojen jälkeen.

Kuinka veretseisauttavan hienoa on voida tehdä tavallisia arkisia treenejä.

torstai 18. lokakuuta 2012

Rakas Joulupukki...

...meillä olisi vain yksi toive.
Eikä se ole yhtä mahdoton toteuttaa kuin maailmanrauha.
Tyydymme siis vähään.
Mutta maneesi ois kiva.
Kaiholla muistelemme viime syksyä ja Kantelesärkän treeniolosuhteita.
Nyt on kuitenkin niin, että treenaaminen tuolla mutaliejussa ja sateessa syö hieman tyttöä ja sekä hevosta.
Joten voisimmeko saada maneesin.
Sen ei tarvitse olla hienoin ja suurin.
Riittää ettei sataisi sisään ja pohja ei olisi liejua.
Kiitos jo etukäteen.
p.s. Olemme olleet tosi kilttejä.

YT, Viivi ja Moona

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Tuhlari

Otsikko ei viittaa millään tavalla Laura Närhen mainioon rallatukseen.
Anteeksi janoiset lapset Kongossa.

Mutta tuntuu euforiselle.
Takana tehokas opiskelupäivä.
Kastuminen jääkylmässä sateessa hauvalenkillä.
Väsy painaa.

Päivän kaupunkimelu vaihtuu vedenkohinaan.
Pisarat hierovat päänahkaa.
Kuuma vesi hyväilee ihoa.

Seison putoavan veden alla.

Suljen silmät ja käännän kasvot ylös.

Olen sademetsän paratiisissa.
Seison vesiputouksessa.

Tämä on unohdusta todellisuudesta.

En pode huonoa omaatuntoa lotraamisesta.


tiistai 16. lokakuuta 2012

Kaunein sana

Viivi on hempeissä tunnelmissa.
Silmilleni on asetettu vaaleanpunaiset lasit.
Ilman mitään erikoista syytä tänään on alkanut tuntua miellyttävälle.
On hyvä olla.
Tuntuu kiitolliselle.
Tulevaisuus koostuu mahdollisuuksista.
Mielihyvä sai Viivin pohtimaan kieltä.
Ei sitä punaista mötikkää suussani, vaan suomen kieltä, sitä merkitysten verkkoa, jolla kommunikoin.

En tiedä mistä ajatus alun alkujaan tuli päähäni, mutta loppujen lopuksi päädyin pohtimaan kielen kauneutta.
Täsmällisemmin ilmaistuna kauneinta sanaa.
Olen pohtinut mikä on minusta kauneinta, mitä suomeksi voi sanoa.
Olen tehnyt valintani.

miksei

Minusta se on kauneinta mitä voin sanoa.
Sana tuntuu mukavan pehmeältä sanoa.
Merkitys kuvastaa uskoa mahdollisuuksiin.
 

maanantai 15. lokakuuta 2012

Menttorini Jokisen Mikke

I've missed more than 9000 shots in my career.
 I've lost almost 300 games. 
26 times, I've been trusted to take the game winning shot and missed.
 I've failed over and over and over again in my life.
 And that is why I succeed.
Michael Jordan
Kaikki-miulle-heti-nyt -ajatukset riivaavat aivoja.
Kroppa on kuitenkin toipilas.
Ääni on edelleen yhtä kihinää.
En malttaisi... odottaa.
Ei auta itku.
On vain pakko.
Malttaa.
Minimoin epäonnistumisen ja yritän tervehtyä mahdollisimman nopeasti.
Mutta miksi huilaaminen tuntuu sille kuin istuisi kusiaispesässä ja olisi niellyt sata ampiaista?

Some people want it to happen,
some it would happen,
others make it happen.
Michael Jordan
 

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Mykkää

Onneksi emme kommunikoi sanoin.
Minun äänihuuliltani ei tule puhetta, ei edes sanoja, pihinää sentään kuuluu.
Moona ei välitä.
Hän tanssii kanssani, vaikka kroppa on flunssan riuduttama ja ääni kateissa.
Pienen ruskeani selässä unohdan, että olen toipilas.
Saan asiani perille, vaikkei puhuminen luonnistu.
Ei tarvitse sanoa; minä niin rakastan tätä hevosta.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Kuvista

Olin tänään onnistunut lietsomaan aivoihini ajatuksen:
olen ruma tai vähintään iljettävä
olen tyhmä tai ainakin epämiellyttävä

Olin jo aikalailla sinut ajatuksen kanssa, että saan olla tämän päivän angstinen itseäni kohtaa.
Olin luvannut, että huomenna palaan ruotuun ja arvostan itseäni, mutta tänään saan vielä elää kipeyden jälkimainingeissa ja pitää itseäni öklönä.

Sitten naamakirjaani rävähtää kuva eiliseltä.
Minä ja pieni hevonen.
Näytän ihanalle hevosen kanssa.
Se siitä itseinhosta.
Kiitos näistä hevosista, jotka saavat minut rakastamaan niitä ja itseäni.
Kiitos SUPERLAHJAKAS Sanna, joka ikuistit hetken.

Lisää Sannasta täällä.

torstai 11. lokakuuta 2012

Hän elää sittenkin...

...liioitellusta limantuotannosta ja räjähdysmäisestä räkämäärästä huolimatta.
Kuinka onnellinen saattaa olla köpäköistä jaloista, kun saa ylipäätään juosta.

Olin päättänyt kammeta itseni esiintymiskuntoon, sillä olin luvannut sädehtiä kahden nuoren suomenhevosneidin kanssa Lappeenrannan näyttelyssä.
Tukkoisuudesta huolimatta ja järkevien pikkuhevosten ansioista esiintymiset sujuivat mallikkaasti.

On ihanaa palata elävien kirjoihin.
Nähdä ihmisiä ja mikä hienointa kuulla hyvien ystävien onnistumisista!

Päivän paras oli kuitenkin RATSASTUSTA MOONALLA!
Pienen heppaseni jalat alkavat olla parempaan päin ja oma sairaslomailuni taaksejäänyttä elämää.
Mitäpä muuta Viivi voi toivoa kuin kävelemistä pienen hevosensa kanssa <3



keskiviikko 10. lokakuuta 2012

toipilas

"Maailmassa on pahempiakin asioita kuin se ettei voita mitaleja." Pappa sanoi. "Nuoruus on palkinto jo sinällää. Minä olen nyt jo vanha mies eivätkä jalkani toimi niin kuin niiden pitäisi. Toinen korvani on sokea ja toinen silmäni on kuuro."
John Boyne; Nooa Notkoniitty karkaa kotoa
On se jännä miten ihminen ei osaa olla tyytyväinen nykyiseen ennen kuin menettää.
Viime viikolla Viivi ärsyyntyi voimattomista lihaksista.
Vihasi näppyjä naamassa.
Kirosi hamppuisia hiuksia.
Valitti velttoudestaan.

Tällä viikolla olen pystynyt tasan kahteen asiaan.
Ensinnäkin makaamaan sängyssä.
Toiseksi käymään vessassa.

Kipeänä ollessa tajuaa miten ihanaa on kävellä kivutta,
hengittää vapaasti 
ja jaksaa touhuta.

Voisinko jo parantua?

maanantai 8. lokakuuta 2012

stoppi

Kuumehoureinen tervehdys täältä hei.
Viivin kroppa sanoi
Nyt tartteis huilata.

Viivi, kolmesataa sivua Coelhoa ja neljä koiraa ovat vallanneet sängyn.
Tällä nujerretaan tauti ja ollaan toivottavasti huomenna koulukuntoisia.

Elämämme on jatkuva matka,
syntymästä kuolemaan.
Maisemat vaihtuvat,
ihmiset vaihtuvat,
tarpeet muuttuvat,
mutta juna jatkaa kulkuaan.
Elämä on juna, ei asema.
Paulo Coelho; Alef

lauantai 6. lokakuuta 2012

Penkkiurheilun onnea

Timanttinen Kiira.
Katsoin Finlandia Trophyä silmät kyynelissä.
Mikä vahva, huikea ja inspiroiva urheilija.
En fanita tuota naista kympilla, vaan SATASELLA.

Ja mitä Kiira toteaa huikean suorituksen jälkeen?
Oli kyllä ihanaa luistella.

 

torstai 4. lokakuuta 2012

Sanat ovat tärkeitä

Oletteko ikinä ajatelleet miten paljon latausta mahtuu kolmen kirjainmerkin muodostamaan sanaan:

KIN

Käytännössä:

Sinulle sanotaan:
Minäkin rakastan sinua!

Tai samoilta huululta sinulle kerrotaan:
Minä rakastan sinuakin!

Ei ihan sama asia, vai mitä?
Voi hitsin hitsi, miten Viivi tykkää sanoilla kikkailusta!
kuvamateriaalina päivän ärripurri, joka ei halunnut ulkoliikkumaan...

 

tiistai 2. lokakuuta 2012

Iloitus

Tuuli ujeltaa UUU-UUU-UUU
Hyytävää
Vettä vihmoo
Voisi luulla, että olisimme merellä

Säästä viis.
Elämme parhaushetkiä.

Olin unohtanut kuinka pikkuinen koirani rakastaa hypätä, ryömiä, kiertää ja juosta.
Koulun liikuntailtapäivä tarjosi mahdollisuuden kokeilla agilityä.
Olin tästä täysin tietämätön.
Luoja siunatkoon kymmenen kertaa skarpimman ystävän, joka sai minut ja Helgan mukaan.

Sydän ei meinaa mahtua rintaan, kun katselen pientä koiraani, joka on niin
innoissaan
iloissaan
tosissaan
täpinöissään
ja niin huikean taitava (pakahdun ylpeydestä).

Helgalla oli ihanin päivä kaikista.
Siksi minullakin on ihana päivä.

Kuinka miellyttävää on tehdä jotain epänormaalia ja epävarmaa mukavassa seurassa.
Tämä päivä oli parasta arkihuolten nollausta.
Kiitos.
Kuva: Mirkka Kalmari

maanantai 1. lokakuuta 2012

Surkutus

You only see the light when it's pitch-dark
Redrama - Kickstart
Jalat ja persaus tuntuvat siltä kuin joku repisi pinseteillä lihassäikeitä yksikerraallan irti.
Silmät tuntuvat siltä kuin ne olisivat täynnä roskia tai vaihtoehtoisesti siltä kuin olisi katsonut tunnin suoraan aurinkoa.
Moonan takakoipi on yhtä paksu kuin lätkämaalivahdin patja.

Ensimmäinen surkutusjuttu ei ole surkutusta. Kipu johtuu treeniväsyistä lihaksista. HYVÄ JUTTU.
Toinen on pahempi. Vaihtoehto A. miulla on joku hiivatin silmätäikapipunkkibakteeri tai B. näköni on heikentynyt ja silmät väsyy siristelyyn ja siksi koskee. SILMÄLÄÄKÄRIIN PITÄIS MENNÄ.
Kolmas on pahin. Moonan vuohisten iho on rikki ja se on saanut jalkaansa jonkun infektion. Takakoivet on turvoksissa ja kävely tekee kipeää. ONNEKSI LUOTTOELÄINLÄÄKÄRI MÄÄRÄSI LÄÄKITYKSEN, JOKA TOIVOTTAVASTI HELPOTTAA OLOA. LISÄKSI PIKKUPOTILAANI ON SUPERREIPAS JA USKOMATTOMAN HYVÄNTUULINEN KIVUSTA HUOLIMATTA.

Joskus vaan kaikki surkutus tuntuu kasautuvan.
Onko itkupotkuväsyahdistuksella kyky vetää ongelmia puoleensa magneetin lailla?