keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Oma paikka maailmassa.

Luvassa on ylidramaattista ajatusoksennusta.

Olen palannut kaupunkiin viidennen kerran.
Pidän edelleen Joensuuta viehättävänä kaupunkina.
Minusta on ihan kivaa asua pienessä kaupunkikodissani.
Asunto tuntuu paljon enemmän kodilta kuin viime vuonna, jolloin jaoin sen poikaystäväni kanssa.

Ensimmäiset luennot ja muutamat hoidetut juoksevat asiat rauhoittavat hitusen mieltäni.
Minulla on tapana stressata hetkellä ennen kuin esirippu vedetään pois edestä.
Rauhoitun kun pääsen töihin.
Minun on saatava tehdä.

Vaikka koulujutut on korkattu ja opiskeluarki on alkanut, olen levoton.
On ikävä pientä hevoslaumaani kotona.
Tiedän, että äiti pitää niistä mitä parhainta huolta, mutta silti kaipaan rapsuttelua ja ratsastusta.
On ikävä kodin arkea.
Vaikka välillä se on ärsyttävää, suurimmaksi osaksi sen tarjoama turvallisuus on ihanaa.

Itsenäisyys on hienoa.
Vapaus on valloittavaa.
MUTTA
Epävarmuus omasta paikasta maailmassa tekee itsenäisyydestä ahdistavaa ja vapaudesta pelottavaa.
En halua ahdistusta ja pelkoa kahlitsemaan elämääni.

Hoen itselleni: Kaikkea ei tarvitse osata, hallita ja tietää juuri nyt. Kyllä elämä kantaa.
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!