keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kuka nainen, mikä naisellisuus?

Pää hajoaa noiden tenttikirjojen kanssa.
Kesäloma on väljähdyttänyt opiskelutaitoni.
Silmät tulkitsevat kirjainmerkkejä, mutta aivoihin ei jää merkityksiä.
Päähän pinttyy vain epäolennaisuuksia.

Nytkään en muista mitää naistenlehtien historiasta Suomessa.
Ajatukset pelaavat pingpongia naiseudella ja kauneudella ja sen sellaisilla epäolennaisuuksilla, joita tenttikirjat ovat vain ohuesti hipaisseet.
Miksi aivoni haluavaat askarrella asioilla, joita ei tasan tarvita tentissä?

Vaatiiko naiseus tai naisellisuus kauneutta?
Onko nainen, joka käyttää aamuhetkensä meikkaamiseen naisellisempi kuin nainen, joka lähtee meikittömänä töihin käyttääkseen aamuhetken aamiaiseen lapsensa kanssa?

Kuka on kaunis ja kuka sen määrittää?
Minusta olen kauneimmillani punttisalilla. Voima ja jämäkkyys saavat silmäni säihkymään kuin tähdet ja uurtaa kroppaani kuninkaalisen ryhdin. 

Tarvitseeko naiseutta todistella vai onko se jokaisen naisen itseoikeus?
Onko lapseton vähemmän nainen kuin äiti?

Onko ylipäätään mielekästä spekuloida naiseudella?
Eikö riitä, että olemme ihmisiä?

7 kommenttia:

  1. Todella hyviä kysymyksiä- taas! Eikö olenkin hauskaa, että opiskelupakoilu voi johtaa mielenkiintoisiin ja tärkeisiin pohdintoihin:)?

    Haluan ajatella, että kukaan ei määrittele minua. Ja mitä sillä on edes väliä miltä muiden (tai edes itseni) mielestä näytän? Olenko edes onnellisempi niinä joinakin hetkinä kun satun pitämään ulkonäöstäni, vai onko se vain hetken kohonnut mieliala? Ja johtaako se loppujen lopuksi vain kärsimykseen ja ahdistukseen siitä, että nyt minun pitäisi juuri tämän hetken ulkonäkö säilyttää, en saa lihoa tai laihtua grammaakaan. Ja kuitenkin elämä tekee tehtävänsä lopulta, eikä välitä pakkomielteistä pyrkimyksistäni. Vanhenen ja kaikki muuttuu muutenkin- myös ihmisten mielipiteet. Toivoisin, että joskus voisin hyväksyä tämän, olla arvostelematta itseäni ja muita. Tai edes hyväksyä sen, että arvostelen, jos niin tapahtuu kuitenkin:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut! Opiskelupakoilu johdattelee ajoittain erittäin mielenkiintoisten pohdintojen äärelle!

      Ja kuin myös nera sinulta tosi tärkeitä ajatuksia ja hienoa pohdintaa. Tuo vanheneminen on kyllä jännä asia ja sen hyväksyminen, että kroppa muuttuu, vaikka ei välttämättä sitä haluaisi.
      HYVÄKSYMINEN kuinka kaunis, tärkeä ja ihana sana.
      Minä ajattelen vanhemenisen ahdistushetkinä niitä upeita iäkkäitä naisia, jotka ovat edelleen elinvoimaisia, kauniita, upeita ja säihkyviä... esim. Pirkko Mannola, Aira Samulin jne jne
      Jos 80-vuotiaana voi olla noin upea niin en pelkää 80-kymppisiäni päivääkään, vaan toivon että saan elää senkin iän :)

      Poista
  2. Olen aivan samaa mieltä, nuo mainitsemasi henkilöt ovat todella mahtavia tyyppejä! Ja tutkimuksienkin mukaan naiset ovat tyytyväisempiä elämäänsä nelikymppisinä kuin kaksikymppisinä;).

    VastaaPoista
  3. Tuo itsensä hyväksyminen ja kuaniina pitäminen on kumma juttu. Minä olen koko elämäni kamppaillut kilojeni kanssa, en nyt mikään kamalan lihava mutta kuitenkin jokunen kilo on liikaa, ja joskus olen laihtunut ja joskus lihonut. Parmatin taas tuossa ulkona yksi päivä Marille että kyllä miun nyt on pakko laihduttaa, Mari sanoi: no älä nyt höpötä, tuota samaa olen kuullut 10 vuotta ja ihan samanlainen olet, keskity johonkin muuhun, ihan hyvinhän siulla menee. Niin, jos vaikka ostaisi uuden paidan, laittaisi huulipunaa ja söisi yhden pakastepitsan vähemmän viikossa (pakastepitsa ja päärynäsiideri vaan on niin hyvää kun tulee kurasta ja ravasta ja ensin on insinööriyllyt päivän). Ja eihän miulla nyt huonosti mene, mieskin on saatu ja nuorempaa sorttiakin...;) Nää siun tarinat on niin hyviä ja saa ajattelemaan asioita positiivisesti! T: Sirkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku <3 aivan ihana kirjoitus ja Mari on kyllä ollut ihan oikeessa.
      Siulla on tosi paljon hyviä juttuja elämässä ja kaiken lisäksi olet ihan huipputyyppi! kaunis ja sädehtivä riippumatta siitä painatko sen verran kuin nyt, viisi kiloa enemmän tai viisi kiloa vähemmän.

      Poista
  4. Kiitos :D Tosiaan tuosta kauneudesta, ja miksei tämä kosketa painoakin. Minun kasvojani on aina koristanut (kauhistuttanut) koko oikean posken mittainen arpi. Se ei usein näy kun hiukset ovat edessä, mutta kuitenkin, ihan iso on ja näkyvä. Ja koskaan muulloin en ole kuullut että ihmisellä olisi arpi kasvoissa tai missään muuallakaan syystä: hätäsektio. Niin kiire oli saada tämä ihmisen alku ulos joitakin kuukausia etuajassa kun alkoi olla suht tukalat paikat, jos niin sanoisi. Tasan kilon painoinen oli tulokas, jotta muutaman kerran on saanut painoa kasvattaa, mutta, tältä pohjalta silti hyvin harvoin tulee arvostettua elämää itsessään vaikka sen alkulähteillä ei ollut kovin hyvää toivoa, lastenlääkäri tosin totesi pari viikkoa räpistelyäni katsottuansa; sieltä se lähtee kouluun ja diskoon niin kun toisetkin! Niin se kai läksi ja arpi ja kera muutan lisääntyneen kilon on elmää taitettu! -sirkku-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana olet Sirkku <3 juuri tuollaisena!

      Poista

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!