maanantai 10. syyskuuta 2012

Hymyilen

Syyskuinen aamuaurinko ripottelee okranpunaista ja kullankeltaista kimalletta ilmaan.
Öinen halla on nujertanut kesän riesat. Ötökät eivät kiusaa.
Hevosen selkä on lämmin jalkojani vasten.
Ihailen luonnon taideteoksia, mäntyjä, kuusia, sieniä ja marjoja.
Kuuntelen maailman kauneinta sinfoniaa; hiljaisuutta.
En tiedä paljonko kello on.
Ainut aika on tämä hetki.
En tiedä kuinka pitkän matkan olemme kulkeneet.
Jokunen hevosenaskel.
Tuntuu aika todella hyvälle.
Tajuntaan nousee ajatus; taidan kuulua tänne.
Hymyilen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!