lauantai 29. syyskuuta 2012

Tervetuloa!

There are far,
far better things ahead than
any we leave behind.
C.S. Lewis
Tänään se alkaa.
Rytmi, jota elän.
Ohjenuora, jota seuraan.
Epävarmuus, jota pelkään.
Onnistuminen, josta nautin.

Life isn't finding yourself.
Life is about creating yourself.

 
Päätös jatkaa seiväshyppyä ainakin ensikauteen laitetaan konkreettisesti alulleen.
Enhän minä osannut olla treenaamatta viimeisen kisan ja tämän päivän välillä,
mutta suunnitelmallisuus alkaa nyt.
Tänään testaillaan mistä lähdetään liikkeelle ja siitä se sitten alkaa.

Juuri nyt olo on epävarma ja hieman epäuskoinen.
Yritän vältellä tähyilemistä liian kauas ettei epätoivo iskisi liian syvälle.
Joinain vuosina olen tässä hetkessä uhonnut valloittavani maailmoja ja siirtäväni vuoria.
Tänään olen nöyrä.
Olen kiitollinen siitä mitä saan ja siihen mihin pystyn.
Ilon kautta, sillä mennään.
Tervehdin sinua kunnioituksella uusi treenikausi.

I'm not telling you it is going to be easy,
I'm telling you it is going to be worth it.
 

perjantai 28. syyskuuta 2012

Whistle

Haluan levittää hyvää ympärilleni.
Säteillä iloa.
Juuri nyt ei tunnu onnenlähettiläälle.

Saavuin viikonlopunviettoon kotiin.
Lähdin onnesta pakahtumaisillani ratsastamaan Moonalla.
Mikään ei sujunut.
Inhotti ja kiukutti.
Toimin niin kuin ei pitäisi.
Jälkikäteen kaduttaa ja pettymys itseen on valtava.

En halua kuitenkaan kirjoittaa hankaluuksista ja vaikeuksista, sillä niillä on tapana tarttua.

Sen sijaan kerron päivän piristyksestä.
En halua olla vain pinnallinen, mutta osa minua rakastaa ulkoista estetiikkaa.
Viihdyn kotirytkyissä, mutta kaupungissa rakastan korkeita korkoja, nahkatakkia ja pillifarkkuja.
Kivat vaatteet saavat hymyn huulille.
Sen sijaan viheltely perään ventovierailta huulilta saa minut kehräämään kuin pikkukissa.

Kiitos tänään sinä tuntematon, joka huomioit minut.
Itsetuntoni koki hetkellisen huipennuksen.



torstai 27. syyskuuta 2012

Pöllöpää

Tänään Viivi kipitti punainen takki liehuen ja vaalea tukka hulmuten mukanaan lappunen.
Tuo lappunen merkitsi työtä 205 opintopisteen edestä.
Yksi opintopiste tarkoittaa 27 tuntia työtä.
Pitkällä matikallani tuo tekee 5535 tuntia.

Syksyn 2008 jälkeen olen käyttänyt 230 vuorokautta opiskeluun noin opintopisteinä laskettuna.
Minusta on tullut HuK.

Se siitä glamourista, päivä on kulunut luennolla istuen ja lukien huomiseen tenttiin,
jotta myöhemmin minua voidaan nimitellä HuM:ksi.

 Millä minä palkitsin itseni 230 vuorokauden uurastuksesta? 
No uudella pipalla.
Pöllölle sopii pöllö päähän, vai mitä sanotte?

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kuka nainen, mikä naisellisuus?

Pää hajoaa noiden tenttikirjojen kanssa.
Kesäloma on väljähdyttänyt opiskelutaitoni.
Silmät tulkitsevat kirjainmerkkejä, mutta aivoihin ei jää merkityksiä.
Päähän pinttyy vain epäolennaisuuksia.

Nytkään en muista mitää naistenlehtien historiasta Suomessa.
Ajatukset pelaavat pingpongia naiseudella ja kauneudella ja sen sellaisilla epäolennaisuuksilla, joita tenttikirjat ovat vain ohuesti hipaisseet.
Miksi aivoni haluavaat askarrella asioilla, joita ei tasan tarvita tentissä?

Vaatiiko naiseus tai naisellisuus kauneutta?
Onko nainen, joka käyttää aamuhetkensä meikkaamiseen naisellisempi kuin nainen, joka lähtee meikittömänä töihin käyttääkseen aamuhetken aamiaiseen lapsensa kanssa?

Kuka on kaunis ja kuka sen määrittää?
Minusta olen kauneimmillani punttisalilla. Voima ja jämäkkyys saavat silmäni säihkymään kuin tähdet ja uurtaa kroppaani kuninkaalisen ryhdin. 

Tarvitseeko naiseutta todistella vai onko se jokaisen naisen itseoikeus?
Onko lapseton vähemmän nainen kuin äiti?

Onko ylipäätään mielekästä spekuloida naiseudella?
Eikö riitä, että olemme ihmisiä?

maanantai 24. syyskuuta 2012

Taas se puhuu hevosista...

...mutta ei se voi muutakaan.

Ensinnäkin Moona.
Sillä ratsastaminen on kuin olisi jouluaatto, nimpparit ja synttärit.
Yhtä juhlaa.

Toiseksi Nanni.
Yhdeksäntoistavuotias tammani oli innokas, hyväntuulinen ja lennokas.
Ihana mummeli :)

Kolmanneksi eiliset lainakuskattavat Hilma ja Myrtti.
Hilma oli keskittyneempi ja rennompi kuin kenties ikinä.
Samat sanat Myrtistä keskittynyt ja hyväntuulinen.
Hevoset kertoivat olemuksellaan, että minun kanssani oli hyvä olla.

Palkitsevaa.
Hymyilyttää.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Jokainen tärkeä

Minä olin junnuna ihan kamalan mustavalkoinen.
En näyttänyt seepralle, pandalle tai pingviinille, vaan ajatusmaailmani oli rajoittunut.
Minun päässäni oli vain JOKO ja TAI.
JOKO minun tapani
TAI muunlaiset tavat
ei välimuotoja.
Halusin tehdä niin kuin olin tottunut tekemään.
En osannut nähdä mahdollisuutta toisenlaisissa tavoissa.

Elämän myötä olen ymmärtänyt jotain perustavanlaatuista:
jatkumoahan nämä jutut ovat.
Kaikessa on niin hyvää kuin pahaa.
Tärkeää ja merkityksetöntä.
Hyvin paljon on kiinni siitä miten asioihin suhtautuu.

Tämä tietoisuus on kultaa.
Se on avannut minulle lukemattomat määrät ovia, joiden avaamista en nuorempana olisi edes yrittänyt.

Miksi tämä tulee mieleeni nyt?
No...
Minulla on ollut vaikeuksia suhtautua yhtä intohimoisesti toiseen hevoseeni Kaspariin kuin suhtaudun Moonaan.
Tiedän, Moona on ensimmäiseni, sillä on aina erityinen paikka sydämessäni.
Mutta Kaspar on myös erityinen, hän on vain hyvin toisenlainen.
Moona on rempseä rokkimimmi. Kaspar hillitty runopoika.
Moona on ollut pikkuvanha ja itseriittoinen. Kaspar hieman ujo ja reppana.
Moona on röyhkeä. Kaspar kiltti.

Räikeästä erilaisuudesta huolimatta olen yrittänyt antaa pikku-Kasparille aikaa ja rakkautta.
Puuhannut sen kanssa sen ehdoilla.
Korvaamatonta on myös ollut äidin suuri työmäärä Kasparin kanssa.

Tänä iltana olin hakemassa Kasparia ja Kasparin laidunkaveria Jojoa sisälle talliin.
Pikkumiehet tulivat juoksujalkaa luokseni.
Työnsivät päänsä päitsiin ja kävelivät perässäni löysin naruin talliin.
Vietin aikaa molempien pikkuhevosten kanssa rapsutellen.
Seesteinen rauha ja yhteisymmärrys oli aivan parhautta.

Aika, kokemukset ja elämä tekevät tehtävänsä.
Ne hitsaavat yhteet palaset, jotka lähtötilanteessa eivät meinaa sopia yhteen.
Mitä menettäisinkään, jos tyrmäisin kaiken vaikean ja erilaisen ensisilmäyksellä?


torstai 20. syyskuuta 2012

Yksi on varmaa

Mutta jos meistä sittenkin voisi tulla jotain
mitä emme vielä ole... 
niin osaisinko tarttua mahdollisuuteen
ja tehdä elämäni puutarhasta toisenlaisen
kuin se mitä edelliset sukupolvet ovat viljelleet?
Muriel Barbery: Siilin Eleganssi
Tänään ilman minkäänlaisia monimutkaisia filosofisia tiirikointikeinoja avain sopi lukkoon.
Selkeämpi ajatus ja varmuus siitä mitä haluan ovat olleet kätkettynä tuon oven taakse.
Olen kokeillut kaikkia mahdollisia avaimia.
Renkannut ovea.
Potkinut.
Hakannut.
Huutanut.
Kironnut.
Maanitellut.
Itkenyt.
Ja sitten tulee yksi aurinkoinen torstaiaamu.
Minä juoksen vetoja silkasta ilosta (ja osittain siksi, että välttelen seurustelua tenttikirjan kanssa)
ja tietoisuus syntyy aivoissani.
Haluan jatkaa.
Tästä minä pidän, miksi antaisin pelon ja epäuskon uhan erottaa minut sellaisesta, joka tuottaa mielihyvää?
Nyt olen ihan varma; hyppään kaudella 2013.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

31 700 ruplan tyttö

Naisen arvosta on arvioitu ja puhuttu paljon runoissa ja proosassa, tavallisesti ainoastaan yleisillä termeillä ja epämääräisillä ilmaisuilla. Mutta eräs mies, joka arvioi naista yhdellä oikealla perusteella, on suhteuttanut naisten kykyjä ja ansioita seuraavissa asioissa. Kauniit kasvot 100 ruplaa, viehättävä muoto 200, tanssitaito 300, soittotaito 400, keskustelutaito 500, laulutaito 600, kaunokirjallisuus 700, hauskuus 1000, iloisuus 2000, puhtaudenrakkaus 3000, huolellisuus 4000, säästäväisyys 5000, työteliäisyys 6000, ymmärtäväisyys 7000, hiljaisuus 8000 ja uskollisuus 9000. Jokainen Evan tytär, varustettuna näillä kaikilla lahjoilla, ja niiden takaamalla puolison onnelliseksi tekemisellä, pitäisi, kalkyloijan tariffien mukaan, olla kokonaisarvoltaan 47 000 rdr eli lähes 3 tynnyriä kultaa. Tottapuhuen todella sievä summa, todella huomaavaiset myötäjäiset vaikka se rakentuisikin vain pienimmistä summista.
(Aura 1856, numero 38, 2.)
Kauniit kasvot: Onko huono iho kaunis?
Viehättävä muoto: Voiko laudan mallista sanoa muodoksi?
Tanssitaito: Käykö vanhojen tanssi suoritusmerkintänä?
Soittotaito: Minulla oli nokkahuilu ala-asteella. (Sittemmin se on kadonnut)
Keskustelutaito: Voin keskustella hevosista, koirista ja urheilusta loputtomiin. +500
Laulutaito: Osaahan variskin laulaa, vai osaako?
Kaunokirjallisuus: Jos Kyrö ja Nousiainen on kaunokirjallisuutta. +1200
Hauskuus: Siis itsellänihän on parhaat jutut omasta mielestäni. +2200
Iloisuus: Osaako karjalaiset muuta ollakaan kun ilosia? +4200
Puhtaudenrakkaus: Olen kyllä ihan siisti, mutta tallipaskaverkkarit ei taida kuulua asiaan.
Huolellisuus: Tarkistan onko avaimet mukana vähintään 5 kertaa ennen kuin lähden kotoa. (samoin että kahvinkeitin on pois päältä) +8200
Säästäväisyys: Minulla on käytössä vaatteita, jotka veljeni on saanut 12 vuotiaana. +13200
Työteliäisyys: Ei selityksiä. Minulla on kyntöruunan sydän. +19200
Ymmärtäväisyys: Hieno hyve pyrin tähän, mutta onnistun vain joskus. Puolitan palkkion. +22700
Hiljaisuus: Räpätäti mie oon.
Uskollisuus: Kultaisennoutajan-syndrooma. +31700.
Onneksi en haikaile osallistumisesta Unelmien poikamiestyttö -ohjelmaan. Saattaisi olla tekemätön paikka tuo arvonnousu yli 15 000 ruplassa.
En ole ihan tarkkaan perillä ruplan kurssista ja sen suhteesta kultaan, mutta minä tykkään itsestäni näin.
Minun ei tarvitse olla kolmen tynnyrin arvoinen. Oma paino riittää :)
 

maanantai 17. syyskuuta 2012

Vielä kerran

Vielä hieman materiaalia eiliseltä.
Mestaruusluokan perusrata.

Minulla on kyllä hurmaava kilpakumppani.
Tänään tämä pieni hevonen tuli juoksujalkaa vastaani portille valmiina lähes mihin tahansa hullutukseen.
Tämä ystävä on siunaus.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Fields of gold

http://www.youtube.com/watch?v=KLVq0IAzh1A

Voitimme Moonan kanssa aluemestaruuden.
Tänään eivät voittaneet vain Viivi ja Viivin pieni raudikko.
Vaikka tammani käärittiin taivaansiniseen loimeen.
Vaikka sen suitsiin ripustettiin sinivalkoinen ruusuke.
Vaikka kaulaani pujotettiin kultainen mitali voitonmerkiksi,
meidän kanssamme voitti Kimara, joka on antanut minulle upeita ratoja, korvaamatonta kokemusta, varmuutta ja rohkeutta.
Se olisi ansainnut suitsiinsa sinivalkoisen ruusukkeen.
Meidän kanssamme voittivat äitini, roudari-manageri-hevosenhoitaja-paskankärrääjä-henkinen tuki.
Kun mitali pujotettiin kaulaani, se pujotettiin samalla niin äitille, kuin Kimaran omistajalle Marille,
joka kisoista toiseen antaa minun liehakoida hevosensa kanssa.
Samasta kullasta on valettu mitalit myös muille lainakuskattavieni omistajille ja taustajoukoille.
Kiitos kiitos kiitos Sirkku, Hanne, Veera, Katriina ja kaikki muut uskosta, että annatte hevosenne minun käsiini.
Kiitos Elina ja Hemuli uskomattomasta luottamuksesta ja mahdollisuudesta päästä pikakomennuksesta radalle mitä upeimmalla hevosella.
Kiitos ymmärtäväiset sukulaiset ja ystävät, jotka jaksavat kannustaa ja tsempata.
Te kaikki olette tänään voittajia.
Jokainen merkityksellisiä omalla tavallaan juuri tässä hetkessä.
Olette tähtipölynä Moonan kavioissa ja minun käsissäni.
Teidän avulla me lennämme.
Monta nimeä jäi mainitsematta, mutta tärkeimpänä kaikille:
Kiitos.


  

perjantai 14. syyskuuta 2012

Sekalaisia ajatuksia

Kouluviikko on kuin pedattu sänky.
Se odottaa maanantaita kuin iltaa, jolloin se jälleen avataan.

Viikonloppuni on omistettu nelijalkaisille kavioystävilleni.
Tiedossa on uusia kohtaamisia, treenejä vanhojen tuttujen kanssa sekä tähtihetkiä kilpakentillä.
Kokemuksia on siis luvassa väripaletin jokaiselta äärilaidalta.

Roolienvaihdon hetkellä tuntuu mukavalle selvitellä hieman omia ajatuksia.
Ekat kouluhommat ovat stressanneet minua.
Tämä tapahtuu joka syksy ja aina tästä on selvitty; niin nytkin.
Minun on kuitenkin vaikea hyväksyä sitä, että saan itseni kiinni epäilystä.
Epäilystä, etten pärjää.
Epäilystä, etten ole tarpeeksi...
                                                 ...fiksu, taitava, järkevä, kaunis, avoin, pitkäjänteinen jne jne

Olen niin monet kerrat tajunnut olevani aivan tarpeeksi fiksu, taitava jne,
mutta yhä uudelleen ja uudelleen kadotan tuon tunteen,
ja jälleen joudun etsimään ja löytämään sen.

Kai tällainen keskeneräisyys ja pysymättömyys on sitä ihmisyyttä.
Sitä uniikkia elämää, joka antaa mahdollisuuden kokea ja tuntea uutta.

Joten olen kiitollinen tästä epäröinnistä.
Se kertoo siitä, että välitän.
Välitän itsestäni ja niistä jutuista mitä teen.


torstai 13. syyskuuta 2012

Lainattuja sanoja

Olen paahtanut kouluhommia kuin pieni eläin.
Sikäli mikäli pieni eläin tekee paljon, kovalla teholla ja lyhyessä ajassa.
Aivokapasiteettini kyvykkyys on kuin piripintaan täytetty lasi.
En uskalla huojuttaa nyt lasia, joten saatte tyytyä huippu sitaattiin huippu tyypiltä.

The world is not the most pleasant place.
Eventually your parents leave you 
and nobody is going to go out of their way to protect you unconditionally.
You need to learn to stand up for yourself
and what you believe
and sometimes, pardon my language,
kick some ass.
Queen Elizabeth II
Ei ihan turha kuningatar briteillä.
Arvostan!

tiistai 11. syyskuuta 2012

Elämää sarjakuvassa

Luvassa päivän huumoripläjäys.
Olen julma ja nauran toisten mokailulle.
Mutta mitä muuta voinkaan, kuunnelkaa tämä.

Palaamme illan kävelylenkiltä russeleiden kanssa.
Hilda, nuorempi koirista, näkee pikkuisen orava.
Orava raahaa päätään suurempaa omenaa.
Hurja metsästyskoirani säntää saalisoravansa perään.
Kurre viipottaa suuren kuusen juurelle ja kiipeää koiran ulottumattomiin.
Hilda hyppää puun runkoa vasten.
Vauhdilla puuhun suuressa hengenhädässä rapajava orava menettää otteen omenastaan.
KOPS!
Omena mäjähtää suoraan pienen vouhottavan russelin päähän.
Koira puistelee päätään ja jää hölmistyneenä paikalleen.
Orava on kadonnut.
Koiralla on ilme Miten ihmeessä se ton teki?!?

Minä ja vanhempi koirani vilkaisemme toisiamme ja räjähdämme nauruun.
Kohtaus oli suoraan kuin sarjakuvasta.
Tilannekomiikka on ihan parasta :)

maanantai 10. syyskuuta 2012

Hymyilen

Syyskuinen aamuaurinko ripottelee okranpunaista ja kullankeltaista kimalletta ilmaan.
Öinen halla on nujertanut kesän riesat. Ötökät eivät kiusaa.
Hevosen selkä on lämmin jalkojani vasten.
Ihailen luonnon taideteoksia, mäntyjä, kuusia, sieniä ja marjoja.
Kuuntelen maailman kauneinta sinfoniaa; hiljaisuutta.
En tiedä paljonko kello on.
Ainut aika on tämä hetki.
En tiedä kuinka pitkän matkan olemme kulkeneet.
Jokunen hevosenaskel.
Tuntuu aika todella hyvälle.
Tajuntaan nousee ajatus; taidan kuulua tänne.
Hymyilen.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Moonani

Olemme Moonan kanssa startanneet tänä vuonna kuusi kertaa.
Radoilta on tasan yksi virhe pudonneen puomin muodossa.
Olemme olleet kaksi kertaa kakkosia ja voittaneet kolme kertaa.
Keväällä Moona suoritti kantakirja-arvostelun saaden huippupisteet.

Toisin sanoen vuotemme on ollut yhtä menestystä ja palkintoja.

Pärjääminen on kivaa.
Jos sanoisin muuta, en kilpailisi.

Tänään olin onnellisempi kuin yhdessäkään kilpailussa.
Syy; touhuilu pienen hevoseni kanssa.
Sähikäiseni malttoi rentoutua syyskuisessa tuulessa.
Löntystelimme löysin ohjin käynnissä.
Hölkkäilimme lötköravia pitkin mökkitietä.
Laukkailimme vapainohjin ja osuimme välillä vahingossa pikkuesteelle.
Kuljettelin Moonaa ilman päitsiä tallissa.
Söimme omppuja ja nautimme toistemme seurasta.
Rento ja ihana ilta.
Täydellistä.
Parempaa kuin yksikään sinivalkoinen ruusuke tai nollarata.

Minä niin rakastan tuota hevosta.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Mietintämyssyn alta

Mitä eroa on haaveella ja tavoitteella?

Mitä eroa on paikalleen jämähtämisellä ja tyytyväisyydellä nykyhetkeen?

Mitä eroa on kaikkensa antamisella ja väkisin vääntämisellä?

Mitä eroa on ylpeydella ja itserakkaudella?

Mitä eroa on kiitollisuudella ja nöyristelyllä?


Minulla on jäävuorellinen koulutehtäviä työn alla.
Silti aivoni haluavat askarrella sen pienen huipun kanssa, joka näkyy merenpinnalla.

Mietin mitä teen tulevaisuudessa.
Mihin haluan panostaa ja minkä verran.
Mitä oikeastaan haluan.
Mihin on aikaa.

Juuri nyt mikään vaihtoehto ei oikein miellytä.
Olenko liian kriittinen?

Tavoittelenko kuuta taivaalta, vaikka satelliittiinkin voisi olla tyytyväinen.
Vai olisiko sittenkin kuroteltava toisiin aurinkokuntiin?

Oikeita vastauksia ei taida olla.
Kyse lienee jatkumoista.
Valmiudesta hyväksyä tämä hetki oikeana, mutta olla samalla valmis myöntymään, että seuraavassa hetkessä se oikea saattaa olla jotain aivan muuta.

Huh hah mitä tekstiä. En edes kannusta ymmärtämään.

torstai 6. syyskuuta 2012

Tykkääkö Moona esteratsastuksesta?

Tykkääkö pienet lapset hedelmäkarkeista?

Joskus kuva todella kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Voin yrittää kuvailla paloa Moonan silmissä.
Voin tavoitella sanoja tarkkaavaisista korvista.
Kaikki yritykset ovat vajavaisia.

Tämä henkenisalpaava kuva on SUPERtaitavan (voisin kirjoittaa noin sata muuta ylistyssanaa) tuttuni Tuokon Sannan ottama.
Kuva puhuu puolestaan.
Lisää Sannan otoksia täällä.

Vouhotusta

Kun päivän rasitusten uuvuttamana saavut kotiin, mikätahansa voi ärsyttää.
Tämä ei ole uutinen.

Raahaudun kotiin koulusta/kaupasta/treenistä/viemästä roskia possuni (yleiskielellä jack russellin terrierini Helga ja Hilda) saavat tajunnanräjäyttävän hepulikohtauksen.
He hyppivät jalkojani vasten, nuolevat, raapivat, pomppivat sohvalle ja sängylle, ulisevat ja hihkuvat.
Ärsyyntyneissä aivoissa ensiajatus on ÄLKÄÄ HEI VIITSIKÖ.

MUTTA kurkistetaanpa kortin kääntöpuolelle.
Kuinka moni ihminen hyppii ja huutaa ilosta joka kerta tavatessaan minut?
Rehellisesti: ei yksikään.
Sen sijaa nämä kaksi pientä ruskeavalkoista rakastavat minua niin paljon, että haluavat huutaa sen minulle ja koko maailmalle aina meidän tavatessamme.
Kuinka upeaa on olla näin rakastettu?

Vouhottaminen ei enää  ärsytä minua juuri lainkaan.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Oma paikka maailmassa.

Luvassa on ylidramaattista ajatusoksennusta.

Olen palannut kaupunkiin viidennen kerran.
Pidän edelleen Joensuuta viehättävänä kaupunkina.
Minusta on ihan kivaa asua pienessä kaupunkikodissani.
Asunto tuntuu paljon enemmän kodilta kuin viime vuonna, jolloin jaoin sen poikaystäväni kanssa.

Ensimmäiset luennot ja muutamat hoidetut juoksevat asiat rauhoittavat hitusen mieltäni.
Minulla on tapana stressata hetkellä ennen kuin esirippu vedetään pois edestä.
Rauhoitun kun pääsen töihin.
Minun on saatava tehdä.

Vaikka koulujutut on korkattu ja opiskeluarki on alkanut, olen levoton.
On ikävä pientä hevoslaumaani kotona.
Tiedän, että äiti pitää niistä mitä parhainta huolta, mutta silti kaipaan rapsuttelua ja ratsastusta.
On ikävä kodin arkea.
Vaikka välillä se on ärsyttävää, suurimmaksi osaksi sen tarjoama turvallisuus on ihanaa.

Itsenäisyys on hienoa.
Vapaus on valloittavaa.
MUTTA
Epävarmuus omasta paikasta maailmassa tekee itsenäisyydestä ahdistavaa ja vapaudesta pelottavaa.
En halua ahdistusta ja pelkoa kahlitsemaan elämääni.

Hoen itselleni: Kaikkea ei tarvitse osata, hallita ja tietää juuri nyt. Kyllä elämä kantaa.
 


maanantai 3. syyskuuta 2012

Viteomateriaalia

Tänään saatte seurata neitien Viivi & Moona kisasuoritusta suoraan Ypäjän kisa-areenalta.

Viivin aivot eivät kykene tuottamaan tänään mitään järjellistä kirjallista materiaalia.
Aivot askartelevat jo huomisessa.
Syksyn ekassa koulupäivässä.
Reppu ei ole vielä pakattuna.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Vika viikonloppu

Kesä on nyt virallisesti loppu.
Viimeinen kisaviikonloppu jättää hymyn Viivin huulille.
Voitto ja menestys maistuvat suussa suklaalle.

Suloinen makeus ei tule kiitoksesta ja ihailusta.
Viivin sokerihumalan tila on lähes tiedoton, koska muistan onnistumisen hetkellä mille epäonnistuminen tuntuu.

Mitäpä sitä maalailemaan sen enempää.
Hyvälle tuntuu ja kivaa oli.
Viikonlopun saldona neljä rataa.
Nolla pudotettua puomia.
Sijat lauantailta kaksi ja neljä.
Sunnuntailta voitto ja kolmonen.
Kuin ylimääräisenä herkkupalana juniorisarjalainen esiintyi sunnuntaina yliodotusten laatuarvostelussa.