torstai 2. elokuuta 2012

Nöyryys

Minä olin se pikkuvanha, kaikkitietävä ja loputtoman itseriittoinen kakara.
En uskonut olevani maailman napa, minä olin universumin keskus.

Olen elänyt elämääni tyrskyävillä merillä.
En ole jäänyt turvallisiin satamalaitureihin, joissa olisin voinut uskotella itselleni ja muille kykeneväni selviämään virheettömästi kaikista myrskyistä.
Sen sijaan olen ajelehtinut tuuliajolla, pari kertaa olen lentänyt yli laidan hyiseen mereen, olen luovinut vastatuuleen sekä kiitänyt myötätuulen saattelemana.

Elämä on ollut paras purjehduskoulu mitä minulla on ollut.
Yksi tärkeimmistä opeista on ollut ja on edelleen nöyryys.

Nöyryys ei ole päämäärätöntä ja sovinnaista pokkurointia auktoriteettien edessä.
Se ei ole vastuunpakoilua "anteeksi-että-olen-olemassa" -asenteen taakse.

Minulle nöyryys on herkkyyttä ja arvostusta.
Herkkyyttä on nähdä graniitinharmaata, hopeaa, tuhkaa ja usvaa pelkän mustan ja valkoisen lisäksi.
Nöyrä arvostaa ensinnäkin itseään, mutta myös muita.
Nöyryys riisuu itsestäänselvyyksien turruttavan kaavun elämän hartioilta.

Minä kunnioitan nöyryyttä.
Yritän parhaani mukaan pidellä sitä luonani.
Välillä se tuntuu pakenevan savuna ilmaan.
Vauhtisokeus puuduttaa tarkkaavaisuuteni ja silloin nöyryys katoaa.
Onneksi se on aina maaniteltavissa takaisin.
Nyöryys, sallithan olla luonani, tarvitsen sinua, olen kiitollinen, että valaiset majakan lailla purjehdustani elämän merillä.

2 kommenttia:

  1. Kauniisti kirjoitit! On totta, että satamaan jäämällä voisi tosiaan elää turvallista elämää, mutta missä olisi kaikki hauskuus ja innostus? Ja toisaalta välillä se helppo elämäkin voi olla niin kivaa, ja sitä kaipaa vaikeuksien keskellä. Tällaisia ajatuksia mietin usein itsekin, esim. muuttaisiko taas jonnekin ulkomaille, vaikka tietää, että elämä on ainakin hetken monin verroin vaikeampaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nera! Kiva, että tykkäsit. Tosi hyviä pointteja siullakin :)

      Poista

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!