torstai 30. elokuuta 2012

Hauvakävelyä ja ajatuksia metsästä

Tunnustan.
Minä olen ärsyttävä pikkutarkka niuhottaja.
Treenatessa teen kaiken sovitun tunnollisesti.
Lasken ja analysoin aina ja kaikki toistot ja harjoitukset.

Saan säädettyä aivojeni laskurin off-asentoon kahden personal trainerini avulla.
Hauvakävely on korvaamatonta henkisen hyvinvointini kannalta.
Hunttuaminen russeleideni kanssa on ihan parasta.
Minulle nämä lenkit ovat hengailua, triomme kahdelle muulle elämää suurempaa ninjaseikkailua.
Kun minä lepuutan aivojani, H & H säntäilevät, hyökkäilevät, pyörivät ja pöhöttävät.
Jos minä ehdin kävellä 3 kilometriä, seuralaiseni viipottavat kuusi.
Se on muuten ihan kunnioitettava matka H & H:n säärenpituudella (alle 10cm).

Aurinkoiset alkusyksyn päivät ovat upeita torsansalolaisessa harjumaisemassa.
Olen vanhemmiten ja osittaisen joensuulaistumiseni seurauksena oppinut arvostamaan yhä enemmän näitä kotimetsiäni.
Minun lapsuudessani ne olivat itsestäänselvyys.
Viiletimme veljeni A:n kanssa valkoiset pellavapäät liehottaen pitkin metsiä.
Olimme kuin kaksi pientä apinaa.
Hieman vanhempana kiisimme ystäväni E:n kanssa metsissä poneilla.
Rakensimme metsään maastoesteitä.
Kaivoimme hautoja, raahasimme tukkeja.
Meidän ratamme olivat suoraan kuin Badmintonista tai Kentackystä.

Tänään osaan olla kiitollinen lapsuudestani täällä.
Minä olen kasvanut ihan yhteiskuntakelpoiseksi ilman päiväkotia, tietokonepelejä tai pianotunteja.
Olen etuoikeutettu, kun olen saanut tällaisen lapsuuden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!