torstai 30. elokuuta 2012

Hauvakävelyä ja ajatuksia metsästä

Tunnustan.
Minä olen ärsyttävä pikkutarkka niuhottaja.
Treenatessa teen kaiken sovitun tunnollisesti.
Lasken ja analysoin aina ja kaikki toistot ja harjoitukset.

Saan säädettyä aivojeni laskurin off-asentoon kahden personal trainerini avulla.
Hauvakävely on korvaamatonta henkisen hyvinvointini kannalta.
Hunttuaminen russeleideni kanssa on ihan parasta.
Minulle nämä lenkit ovat hengailua, triomme kahdelle muulle elämää suurempaa ninjaseikkailua.
Kun minä lepuutan aivojani, H & H säntäilevät, hyökkäilevät, pyörivät ja pöhöttävät.
Jos minä ehdin kävellä 3 kilometriä, seuralaiseni viipottavat kuusi.
Se on muuten ihan kunnioitettava matka H & H:n säärenpituudella (alle 10cm).

Aurinkoiset alkusyksyn päivät ovat upeita torsansalolaisessa harjumaisemassa.
Olen vanhemmiten ja osittaisen joensuulaistumiseni seurauksena oppinut arvostamaan yhä enemmän näitä kotimetsiäni.
Minun lapsuudessani ne olivat itsestäänselvyys.
Viiletimme veljeni A:n kanssa valkoiset pellavapäät liehottaen pitkin metsiä.
Olimme kuin kaksi pientä apinaa.
Hieman vanhempana kiisimme ystäväni E:n kanssa metsissä poneilla.
Rakensimme metsään maastoesteitä.
Kaivoimme hautoja, raahasimme tukkeja.
Meidän ratamme olivat suoraan kuin Badmintonista tai Kentackystä.

Tänään osaan olla kiitollinen lapsuudestani täällä.
Minä olen kasvanut ihan yhteiskuntakelpoiseksi ilman päiväkotia, tietokonepelejä tai pianotunteja.
Olen etuoikeutettu, kun olen saanut tällaisen lapsuuden.

tiistai 28. elokuuta 2012

Run Forrest Run

Neljäs päivä viimeisistä kisoista.
Kolmas päivä kun treenaan.


Tänään juoksin sateessa.
Totuuden nimissä en juossut, vaan hölkkäilin.
Pystyn etenemään juoksua muistuttaen maksimissaan kahdensadanmetrin matkan.
Pidemmät matkat lyllerrän nylkkyhölkkää.

Tarkoitus ei ollut analysoida juoksukykyisyyttäni, vaan kertoa sisälläni pulppuavista ajatusten lähteistä.

Ensinnäkin; kyllä, tuo treenaaminen on hieman maanistan. En osaa oikein pysähtyä. Saattaa olla niin, että juoksen pakoon jotain hankalaa.
Jos se on pakenemisen arvoista, juoksen vaikka maailmantappiin asti.
Jos minun on tarkoitus käsitellä asia lopullisesti, se saa kyllä minut kiinni juoksin tai en.

Toiseksi; olen tehnyt miellyttävän huomion omassa ajattelussani.
Päässäni pauhaavat epätietoisuus, itsesyytös ja itseluottamuksen puute.
Ne kuiskivat korvissani
olet epäonnistunut       olet huono      olet ruma         sinusta ei ole mihinkään
 MUTTA
tässä tulemme siihen huojentavaan kohtaan.
Ymmärrän näiden salakavalien vihjailujen valheellisuuden.
Ne eivät ole totta.
Mellastakoot höpöhöpö-jutut päässäni.
Minä en välitä.
Minun rauhanlähdettäni ette myrkytä.

maanantai 27. elokuuta 2012

Dam di dam dam lauluni...

... dam di dam dam rakkaalleni.
Pieni ruskeani.
Pukittelee villisti heittääkseen murheeni menemään.
Löntystää rauhallisesti laannuttaakseen rauhattomuuteni tuulet.
On kuriton, jotta muistan oman rajallisuuteni.
Tottelee ajatuksen voimalla, jotta uskon taitoihini.

Voi pieni hevoseni KIITOS että saan kulkea palan matkaa kanssasi.


sunnuntai 26. elokuuta 2012

Eteenpäin sanoi mummokin lumessa

Viivi oli valmis myymään niin nilkkansa repimät piikkarit, kepit kuin sielunsakin lauantaiaamuna.
Vaikka matka oli ollut nautinnollinen, pettymys oli vaikea lahja vastaanotettavaksi.

Viivi ei osaa jäädä murehtimaan.
Tänään sunnuntaina hiippailin punttisalille.
Viivi taitaa olla hieman tyhmä kun ei osaa lopettaa.
Lopullista päätöstä ei olla vielä tehty.

Viimeinen lomaviikko on omistettu kaviokkaille.
Perjantaina autoon pakataan poni, koira, äiti ja Viivi.
Suuntana kolmatta kertaa peräkkäin Ypäjä ja suomenhevosten kuninkaalliset.
Luvassa ikimuistoinen kisaviikonloppu parhaassa seurassa.
En meinaa malttaa odottaa.
Viivi ja Moona Ypäjällä viime vuonna

perjantai 24. elokuuta 2012

Huono

On tullut ilta, jolloin tällä räpätätillä ei ole sanoja.
Kuka auttaisi, kun teotkaan eivät puhu puolestaan.

Ilma ei ollut huono.
Kroppa ei ollut huono.
Vireessäkään ei ollut valittamista.

Toisin sanoen kaikki oli kunnossa.

Joskus tavoitteet eivät täyty.
Ajoittain joutuu pettymään itseensä.

Tänään en analysoi.
Pettymys sumentaa aivot järkevyydeltä.

Mokasin.
Onneksi en kuitenkan hirveän tärkeässä asiassa.
Hyppääminen tikun avulla ei ole kovin vakavaa.

Onneksi maailmassa on sellainen lohdullinen asia kuin huominen päivä.
Se tulee teinpä minä mitä tahansa.
Maailma on kaverini, joka potkii perseelle.
Kohti uusia haasteita se sanoo ja minä uskon siihen.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Niin lähellä

En sano: En ole ollut epätoivoinen.
Sillä epätoivo häilyy väkisinkin takaraivossa, kun juokset kymmenennen läpijuoksun samassa treenissä.

En sano: En ole ollut epävarma.
Sillä epävarmuus koputtelee ovelle hetkinä jolloin työnsä hedelmiä ei pääse konkreettisesti koettelemaan.

En sano: En ole ollut pettynyt.
Sillä kilpailut toisella puolella valtakuntaa tuloksella ilman tulosta ovat pettymys.

MUTTA

Olen taistellut vastaan miekkanani ilo, kilpenäni luottamus ja suojanani läheisten tuki.
Tällä nimenomaisella hetkellä minusta tuntuu järjettömän mukavalle.
Ilman mitään erityistä tietoista pohdintaa olen sujut oman urheilemiseni kanssa.
Minusta tuntuu hyvälle lähteä Lahteen.
Minun ei tarvitse todistaa kenellekään mitään.
Olen lunastanut kilpailuoikeuteni ja silloin minulla on täysi oikeus nauttia kilpailusta.
Olen ansainnut paikkani piste

Tavoitteeni on finaalipaikka.
Se ei vaadi ihmettä, mutta oman tason kohentamista.
Se on kova tavoite, mutta miksi tyytyä vähään, jos voi saada paljon.
Jos finaalipaikkaa ei tule, niin ei sekään mitään.
Siinä tapauksessa olen hetken pettynyt kisasta, mutta silti onnellinen matkasta.

Ei tarvitse osata lukea rivien välistä minulla on hyvä fiilis lähteä kesän hienoimpaan kisaan.
Strösseleinä jätskiannoksen päällä minua kohtasi mielettömän ihana materialistinen hyvänmielenhykerrys koskien Kalevan Kisoja.
Hankin itselleni uuden kisa-asun hetken mielijohteesta.
Nuukana ihmisenä lisäiloa toi Imatran Intersportin tarjoama reilu kisa-alennus.
Voi kuinka pienistä asioista iloa voikaan saada.
PLUS näytän jäätävän hyvälle keltamustissa.
Nyt on helppo säihkyä ja sädehtiä.





Häpeä

Jatkoa eilisestä.
Kirjoitin; minusta on vaikeaa olla rakastettavana.

Olin riemuissani, kun oivalsin tuon tunteen.
Tietenkään en ole tyytyväinen siitä, että olen huono rakastettuna oleva.
Ongelman huomaaminen on ensimmäinen askel kohti vaikeuden poistamista.

Olen antanut ajatusten virrata kuin kuohuvan kosken.
Luulen, että häpeä on se tunne, joka on saastuttanut puron veden.
Häpeän ja siksi tunnen, että rakkaus, joka minuun kohdistuu ei ole pyyteetöntä.
Koen, että minun on ansaittava rakkaus.

Häpeä on vaikea tunne.
Se rakentaa ihmisten väliin esteitä, joiden vierellä Kiinan muuri on pahanen tiilikasa.
Häpeä ajaa avoimuuden ja aitouden piiloon.

Seuraava kysymys on
Mistä häpeä syntyy?

 

tiistai 21. elokuuta 2012

Rakastaa rakastaa rakastaa

Rakastaminen on minulle helppoa.
Se tulee kuin itsestään.
Minulla on vanhemmat ja sukulaiset, jotka ovat aina avoimesti näyttäneet rakastavansa.
Olen kasvanut perhepiirissä, jossa välittäminen, kunnioittaminen ja huolenpito ovat itsestäänselvyyksiä.
Edellä mainittujen myötävaikutuksen lisäksi olen kovin herkkä ja impulsiivinen ihminen.
Minua eivät heiluttele tunteiden tuulet, vaan tunteiden hirmumyrskyt.
Ihastun ihmeisiin.
Häkellyn hienoudesta.
Myhäilen mukavuudesta.
Rakastun rajattomasti.

Toistan nyt itseäni, mutta rakastuminen ja rakastaminen on minulle helppoa.
Olen huomannut, että rakkautta ei ole rajattua määrää.
Esimerkiksi sataa kappaletta, jolla meidän pitäisi pärjätä.
Rakkautta on juuri niin paljon kuin haluamme sitä antaa.
Siksi minä yritän rakastaa mahdollisimman paljon.
Rakastan ystäviäni.
Rakastan lämpöä.
Rakastan perhettäni.
Rakastan kauniita vaatteita.
Rakastan sukulaisiani.
Rakastan treenaamista.
Rakastan onnistumista.
Rakastan onnellisuutta.
Listaa voisi jatkaa ja jatkaa ja jatkaa.

Minussa on kuitenkin vika, haitta tai heikkous.
Rakastaminen on helppoa, mutta rakastettuna oleminen vaikeaa.
Ehdoitta ja vaateitta rakastettuna oleminen saa minut nolostumaan, vaivaantumaan ja epävarmaksi.
Oivalsin tämän käsittämättömän tunteen tänään.
Tuntuu kummalliselle.
Tämä on selvästi seuraava haaste henkisen kehityksen poluilla.

Ystäväiseni oletteko koskaan tunteneet samoin?
jk. Upea kuva on rakastamani serkun Kiian ottama. UPEA, eikö vain!

maanantai 20. elokuuta 2012

Somewhere over the rainbow

Tästä aiheesta olette kuulleet monta kertaa ennenkin.

Tältä tuntuu viileän päivän iltana kääriytyä sohvalle höyryävä kahvikupponen käsissä katsomaan lemppari TV-sarjaa.
Lämpö leviää parfyymin lailla jokaiseen soluun.
Päivän kiire ja huolet unohtuvat, kun aivot keskittyvät fiktioon.

Saavutitko tunteen?
Tälle minusta tuntui tänään, kun treenailimme Moonan kanssa.
Levollisen ihanaa yhteistä mukavaa.
Unohdusta arjesta.
Laukkaa satumaailmoissa.

Minun runoratsullani ei ole siipiä.
Silti lennämme sateenkaaren tuolla puolen.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Kanelipullaa ja seiväsloikkaa


Tämä on se hetki, kun korvapuustit otetaan ulos uunista.
Tuoksu, hurmaava ja miellyttävä.
Muodoltaan persoonallisia.
Itsetehtynä kauniimpia kuin kaupasta ostetut valmisserkkunsa.
Kukaan ei enää muista, että kardemumma meinasi unohtua.
Kukaan ei tiedä, että pari desiä maitoa hulahti keittiönlattialle.
Jäljellä on hetki, jolloin saa nauttia tehdystä työstä.
Saattaa olla niin, että pullat jäivät sisältä raaoiksi ja maistuvat... no kyllä te tiedätte.. ei niin hyvälle.
Se ei kuitenkaan poista suunnatonta tekemisen riemua, joka projektiin on sisältynyt.
Saattaa kuitenkin olla, että pullat ovat suloisen makeita ja täydellisen suussasulavia.
Maistuvat paremmille kuin leipomon "virheettömät yksilöt", koska nämä ovat omin pikkukätösin työstettyjä.

Seiväshyppy on kuin korvapuustien leipomista.
Valmisteluja.
Työtä.
Turaamista.
Onnistumista.
Hankaluuksia.
Riemua.
Sotkua.
Iloa.
Ohjeiden noudattamista.
Soveltamista.

Tänään hyppäsin viimeisen lajitreenin ennen Kalevan Kisoja.
Kaikki on hyvin.
Tämä on hetki kun pöytä katetaan koreaksi ja odotetaan, että päästään nauttimaan herkuista tai niistä hieman raaoista pullista.
Olo on seesteinen.
Tapahtuipa ensi viikonloppuna mitä tahansa minulla on ollut mukavaa ja sehän kai loppupeleissä on tärkeintä.

lauantai 18. elokuuta 2012

Iltaaatos

Olen oppinut, että toisten miellyttäminen on projektina yhtä järkevä kuin veden kantaminen ämpärillä kaivoon.
Olen myös oppinut, että aina tulee vastaan ihmisiä, jotka haluavat puhua ikäviä asioita sinusta teitpä sitten mitä tahansa.
Silti tuntuu epämiellyttävälle kuulla pahanmakuisia juttuja itsestä.

Onneksi minulla on yhtä tehokas tapa poistaa aivoistani masentavia ajatuksia kuin läppärini näppäinyhdistelmä Ctrl Alt Delete.
Harjoittelimme Moonan kanssa lempeässä elokuunillassa.
Mitäpä minä muista välitän kuin näistä rakkaistani.
Kaikki on hyvin ja mikä ihana ilta.

perjantai 17. elokuuta 2012

Hyvää päivää!

Tänään otsikkoon on ainakin kaksi aihetta.

Ensinnäkin: Täysin ventovieras ihminen tulee kävelytiellä vastaan. Mittailee minua katseellaan päästä varpaisiin ja varpaista päähän. Hymyilee ja päästää hymyileviltä huuliltaan: päivää. 
Vastaan päivää.
Voi kuinka pienestä huomiosta ihminen voi tullakaan onnelliseksi; yhdestä kaksitavuisesta sanasta.

Toiseksi: Olin eilen ja tänään sijaisena koululla. Odotin kauhulla perjantai-iltapäivän kahta viimeistä tuntia: kasin valinnaisliikuntaryhmän ihkaensimmäistä kokoontumista.
Kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti tämä ryhmä oli IHAN SUPER!
Ihanan innokas ja oma-aloitteinen porukka toimi kuin unelma ja kaksoistunti meni kuin siivillä.
Kuinka mukavaa on yllättyä positiivisesti.

Viivillä on ollut tänään hyvä päivä ja ja ja ja enää viikko isoon KK:hon :)


keskiviikko 15. elokuuta 2012

Romeo

Tarkkaavaisimmat lukijat ovat rivienvälistä onnistuneet onkimaan tiedon meneillään olleesta pikku proojektistani.
Tässä se nyt sitten on.
Oon treenaillu Romeo 6-veen kanssa pari viikkoa...

tiistai 14. elokuuta 2012

mielihyvää

Onni on mielentila,
asenne,
ja jollei sitä opettele
ja harjoittele tässä hetkessä,
sitä ei koskaan koe.
-Maxwell Maltz-
Minulla on ollut ilman mitään erityistä syytä kiva upea päivä.
Olo on seesteinen.
Minun onnellisuuteni on lähtöisin 
a. rautojen kolistelusta salilla ja sen jälkeisestä jämäkästä olosta
b. hyvin hoidetuista hevosista ja ylpeydestä kuinka esimerkillisesti heppaseni käyttäytyivät kengityksessä ja rokotuksessa (Tältä täytyy tuntua äideistä kun heidän lapsensa avaavat oven pyytämättä vanhalle rouvalle rappukäytävässä)
c. onnistumisen tunteista nuoren koulutettavan ponin kanssa, joka edistyy tiikeriloikin
d. terapeuttisesta reissusta äidin kanssa (sisältäen shoppailua, hyvää ruokaa ja mielenkiintoisia keskusteluja [minulla on maailman paras äiti, joka on samalla luotettavin ystäväni])

Onko teillä ollut mukava päivä? Toivottavasti on :)

maanantai 13. elokuuta 2012

Panokset kovenee

Enää ei ammuta värikuulilla.
Nyt ammutaan oikeilla luodeilla.

Kesän tärkeimmät kisat ovat ovella ja Viiviä ei ole jänskättänyt vähän, vaan hyvin paljon.
Olen siitä onnellisessa asemassa urheilujeni suhteen, että kukaan ulkopuolinen ei odota minulta mitään.
Ei ole sponsoreita, lajiliittoja tai maajoukkueita, jotka asettaisivat paineita.
Asiassa on vain yksi mutta.
On nimittäin yksi, joka lataa paineet ja se olen minä itse.
Ja tässä lajissa minä olen yhtä ylivertainen kuin Usain Bolt satasella.
Haluan onnistua.
Haluan olla hyvä.
Haluan sitä kuollakseni.

Tutina punteissa on ollut saada minusta yliotteen.
Olen kuitenkin itsepintaisesti yrittänyt olla huomaamatta alkavaa vapinaa...
Hoen itselleni: en aio lietsoontua hysteriaan, minä osaan ja teen oman parhaani ja se riittää, vaikka päivän paras olisi karsiutuminen finaalista olen tyytyväinen itseeni.

Jännittäminen alkoi saada suhteettomat mittasuhteet.
Vai mitä mieltä olette; tänään (tokavika lajitreeni ennen isoa KK:ta) ja maha kuralla jännitin koko aamupäivän iltapäivän treeniä.
Pelotti ja jännitti, ahdisti ja itketti.
Tällainen käytös on epänormaalia minulle.
Olen oppinut nauttimaan paineesta ja se kestää hallinnassani, useimmiten.
Aloin jo epäillä, että tämä hetki on se poikkeus.

Onneksi asioilla on tapana järjestyä.
Tsemppasin aivan-huikean-mahtavan-upean-onnistuneen-itsetunnon-buustaus-treenin.
Olin vahvempi kuin pelkoni.
Tämä onnistuminen on suurempaa kuin pääsy Kalevan Kisojen finaaliin.
Nyt on jäljellä enää juhlahetki, valmistelut on suoritettu.
Ja mitä panoksien kovuuteen tulee, se ei haittaa, sillä minulla on luotiliivit.



sunnuntai 12. elokuuta 2012

Ei miulla oikeestaan mitään asiaa

Tunteet ovat käsittämätöntä sekamelskaa.
Ei myrskyä, eikä kyllä seesteistäkään.
Eilinen sujui hevosten kanssa treenaten.
Kapusin päivän aikana viiden kavioystävän kyytiin.
Ehdinpä vielä parin tunnin ajan mättää puruja säkkeihin.
Nyt on hevosilla kuivikkeet ensi talveksi.
Illalla jännitin vikoja yleisurheiluskaboja Lontoosta.
Huikea ilta TAASKIN.
Onnea Antti!
Onnea Mo Farah!
Onnea Allison Felix!
Onnea Anna Chicerova!
Onnea kaikki huikeat urheilijat ja kiitos hetkistä ja tunteista,
joita olette tarjoilleet minulle viime päivinä.
Tänään sunnuntaiaamuna olin ennen yhdeksää kentällä juoksemassa.
Taitaa olla niin, että tunteita ei tarvitsekaan perata sen enempää.
Enkai minä tätä tekisi, jos en tykkäisi.
Aurinkoista sunnuntaita kaikille! Naurakaa ja nauttikaa!

perjantai 10. elokuuta 2012

aatoksia ajasta

Syksyinen arki alkaa varoitella saapumisestaan.
Kolea tuulinen ilma on kuin vieno koputus oveen; olen tulossa.
Kesä loppuu.
Loppuminen.
Rajallisuus.
Ajatuksia tipahtelee päähäni kuin kullankeltaisia lehtiä syystuulessa.
Elämän rajallisuus on hyvin perustavanlaatuinen asia.
Ajoittain tulee mietiskeltyä sitä isoa K-juttua, sitä kun valot itse kenenkin kohdalla sammutetaan viimeisen kerran ikinä.
Antiikin Kreikassa kuolemattomat jumalat kadehtivat ihmisten kuolevaisuutta.
Kuolevaisuus tekee elämästä ainutkertaista, merkityksellistä.
Kuinka etuoikeutettu olenkaan kun saan elää tätä elämääni.

Välillä vouhotan ja kohellan; milloin siksi että pääsisin tentin läpi,
tällöin, siksi että peppuni on liian luiseva ja näytän 13-vuotiaalle pojalle
tai tuolloin, siksi että jouduin muuttamaan ennalta suunniteltua treeniohjelmaa.

Sen rinnalla, että elämä on ainutlaatuinen mahdollisuus ja rajattu tuohon K-juttuun,
tuntuu aika turhalle vatvoa negatiivisella energialla varustettuja asioita.

Paljon todellisempaa
paljon nautinnollisempaa
on katsella liikutuksenkyynelten takaa Charlotten ja Valegron olympiasuoritusta
tai nähdä innostuksen ja ylpeyden tähtiä kimaltelemassa urheilukoululaisen silmissä, kun ojennan palkintolakun keihäskisamme voittajalle.

Tämä elämä on niin mittaamattoman arvokas lahja, että saudien öljymiljardit, brittien kruununjalokivet ja Applen brändi yhteenlaskettuna ovat pelkkää nappikauppaa.


torstai 9. elokuuta 2012

Tanssii hevosen ja leijonien kanssa

Viivin kyynelkanavat ovat saaneet tänään hyvää huuhtelua.
En osaa enkä oikeastaan haluakaan analysoida tarkemmin mikä niissä olympialaisten kouluratsastuksen kür-ohjelmissa saa tunteeni vyörymään tornadon lailla.
Vuosien harjoittelu.
Toisen elävän olennon pyyteetön arvostaminen ja kunnioitus.
Ratsastajan ja hevosen yhteinen kieli; kieli jota ymmärtää tasan kaksi olentoa maailmassa.
Nämä kaksi ovat ratsastaja ja hevonen.
Lisätään soppaan valtavat paineet ja odotukset.
Kaikesta huolimatta nämä kaksi tanssivat yhdessä lähes mahdottoman haastavia kuvioita.
Samaan aikaan taiteilijoita, esiintyjiä, huippu-urheilijoita, kumppaneita, ystäviä.
Mansikkana leivoksen päällä musiikki, joka herättää tunteita, antaa rytmin, on viimeinen silaus.

Olen elänyt tänään parhaushetkiä katsellen Lontoon olympialaisten kür kouluratsastus.
Vuodatin kyyneleitä onnesta, ihailusta, herkkyydestä ja ties mistä tuntemuksista seuratessani hevosten ja ihmisten tanssia.
Erityisesti vavisutti Laura Bechtolsheimerin ja Mistral Hojrisin leijonakuningas-tulkinta sekä Charlotte Durjanin ja Valegron voitontanssi.
Illalla tanssin oman "Valegroni" Moonan kanssa ja sekin tuntui järjettömän autuaalle.

tiistai 7. elokuuta 2012

Mitä huominen tuo tullessaan?

Hengästyttää.
Sekunnit, minuutit, tunnit ja vuorokaudet nelistävät lävitseni ennätysnopeasti.
Rakastan vauhtia, mutta vauhdin rakastamiseen liittyy vaara; vauhtisokeus.
On oltava tarkkana.
Mitä vauhdikkaammin menee, sitä pienempi virhe aiheuttaa tuhoisia onnettomuuksia.
Kaikki on hyvin.
Tämä pohdiskelu kuuluu kategoriaan ennaltaehkäisy.

Palaan opiskelujen pariin kuukauden kuluttua.
Sitä ennen aion ehtiä kokea, nähdä ja tuntea paljon.
Puolitoista viikkoa Kalevan Kisoihin.
Siitä viikko Ypäjän kuninkaallisiin juhliin.
Supertapahtumien lisäksi Viivi hoitaa urheilukoulutäteilyä ja treenaa uuden ponituttavuuden kanssa arkisen aherruksen lisäksi.

Eilen ja tänään Viivi otti ja ottaa Simpeleen keskusurheilukentän haltuun kuuluttajan ominaisuudessa.

Ja vielä alahuomion alahuomiona: klo 12 Viivi kannustaa Jeren Lontoon finaaliin miesten seipäässä!

maanantai 6. elokuuta 2012

Kuka tulokseni määrittää?

Yohan Blake juoksee satasen aikaan 9,75.
Onko 9,75 pidempi aika kuin 9,75, jos samassa erässä Usain Bolt juoksee 9,63?

Toisten epäonnistuminen ei tee minusta parempaa.
Toimii myös kääntäen toisten onnistuminen ei tee minusta huonompaa.

Ennätykseni 350 on tasan kolmesataaviisikymmentäsenttiä hyppäsi Suomen paras naisseiväshyppääjä 460 tai 350.
Senttejä on tasan yhtä paljon molemmissa tapauksissa.

Miksi annan toisten tulosten vaikuttaa omien tulosteni arvostamiseen?




sunnuntai 5. elokuuta 2012

Itkuksi meni

Sadut ovat todellisia -todistetusti.
Eilinen ilta oli yhtä toteutunutta unelmaa.
Ensin Jessica Ennis.
Sitten Greg Rutherford.
Lopuksi Mo Farah.
Olin niin onnellinen.
Jokaisella kerralla.
Itkin.
Onnesta.

Kiitos siitä, että maailmassa voi myötäelää.

lauantai 4. elokuuta 2012

Jos luvataan...

...niin pidetään...
                          ...tai niin ainakin luulin.

Olen ehkä ylitunnollinen, koska olen aina silloin ja siellä, jos olen niin luvannut.
Viiviltä pääsi tänään monta rumaa sanaa, kun sovittuun aikaan ja paikkaan toinen ei tullutkaan.
Olisin voinut olla katsomassa esteratsastuksen ja naisten seipään karsintaa Lontoosta.

Tällaisina hetkinä harkitsen vakavasti muuttamista mökkiin keskelle ei mitään hevosten ja koirien kanssa kirjoittaakseni Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan kaltaisia kirjoja.




perjantai 3. elokuuta 2012

Silkkaa euforista ihanaa

Kiitollisuutta,
mä haluun nähä kiitollisuutta
Pitää olla kiitollisempi
ja joka päivä joka ilta vain enempi
Kiitollisuutta,
mä haluun nähä kiitollisuutta
Pitää olla kiitollisempi
Jukka Poika - Kiitollisuutta
Uskomattoman ihanaa
Wonderful
Häftigt
Grande
Maravilloso

Ei ole kieltä, jonka sanat riittäisivät kuvaamaan tämän päivän tunteitani.
Ellei sitten kansainvälinen ja non-verbaalinen ilme, johon tarvitaan noin kahtasataa kasvolihasta;
hymy.

Aamulla tein parhaan treenin pitkään aikaan.
Hyppääminen tuntui vaivattomammalle ja tarkoituksenmukaisemmalle kuin aikoihin.
Kuinka tyydyttävää olikaan nauttia hyppäämisestä.
Sain muistutuksen; tämän takia minä hyppään.

Urheilukoulussa oli kivaa.

Näin pitkästä aikaa ystävää kaukaa.

Sain itselleni uuden ponikaverin.

Upea helteinen sää.

Molemmat suomalaiset ratsastajat pääsivät jatkoon.

Jessica Ennis aitoi käsittämättömän upeasti.

Brittiyleisö loi jo ensimmäiseen aamupäiväkisaan kerrassaan upean tunnelman. Luvassa on siis huikeaa yleisurheilun ilotulitusta seuraaville päivillä.

Kiitollisuutta. Kiitos tästä päivästä.


torstai 2. elokuuta 2012

Nöyryys

Minä olin se pikkuvanha, kaikkitietävä ja loputtoman itseriittoinen kakara.
En uskonut olevani maailman napa, minä olin universumin keskus.

Olen elänyt elämääni tyrskyävillä merillä.
En ole jäänyt turvallisiin satamalaitureihin, joissa olisin voinut uskotella itselleni ja muille kykeneväni selviämään virheettömästi kaikista myrskyistä.
Sen sijaan olen ajelehtinut tuuliajolla, pari kertaa olen lentänyt yli laidan hyiseen mereen, olen luovinut vastatuuleen sekä kiitänyt myötätuulen saattelemana.

Elämä on ollut paras purjehduskoulu mitä minulla on ollut.
Yksi tärkeimmistä opeista on ollut ja on edelleen nöyryys.

Nöyryys ei ole päämäärätöntä ja sovinnaista pokkurointia auktoriteettien edessä.
Se ei ole vastuunpakoilua "anteeksi-että-olen-olemassa" -asenteen taakse.

Minulle nöyryys on herkkyyttä ja arvostusta.
Herkkyyttä on nähdä graniitinharmaata, hopeaa, tuhkaa ja usvaa pelkän mustan ja valkoisen lisäksi.
Nöyrä arvostaa ensinnäkin itseään, mutta myös muita.
Nöyryys riisuu itsestäänselvyyksien turruttavan kaavun elämän hartioilta.

Minä kunnioitan nöyryyttä.
Yritän parhaani mukaan pidellä sitä luonani.
Välillä se tuntuu pakenevan savuna ilmaan.
Vauhtisokeus puuduttaa tarkkaavaisuuteni ja silloin nöyryys katoaa.
Onneksi se on aina maaniteltavissa takaisin.
Nyöryys, sallithan olla luonani, tarvitsen sinua, olen kiitollinen, että valaiset majakan lailla purjehdustani elämän merillä.