sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Back to school

Kesäkuu on vaihtunut heinäkuuksi.
Koululaiset ottavat terveellistä etäisyyttä opinahjoistaan, jotta jaksavat sitten kartuttaa tieto-taito-varastojaan seuraavana lukuvuonna.
(Kiva ajatus, mutta kyllä se koulunpenkki tuntuu ihan yhtä kovalle jo ensimmäisenä tai viimeistään toisena koulupäivänä)

Minulla iskee aina tähän aikaan kesästä kouluahdistus.
Mitä kursseja otan?
Aloittaisinko uuden sivuaineen?
Ehdinkö/jaksanko/pystynkö?
Valmistunko ikinä?
Tykkäänkö tästä tarpeeksi?
Ja epätietoisuuden listaa voi jatkaa ja jatkaa ja jatkaa ja jatkaa.

Tyhmä Viivi stressaa, panikoi ja lietsoo hysteriaa.
Lomani ei ole lomaa ennen kuin olen saanut  kontrolloitua tulevan vuoden opintosuunnitelmani minua miellyttävään järjestykseen.
Tämä hössötys kestää määrittelemättömän ajan, joskus pitempään joskus lyhyemmän ajan.
Tämä on toistunut jokaisena yliopistokesälomanani, joten osaan jo melkein odottaa tätä.

Kyse ei ole siitä, että luulisin olevani kykenemätön suoriutumaan opinnoistani.
TOTTAKAI minä pystyn.
Kyse on siitä, että haluan, että minulla on kaikki ohjat varmasti käsissäni.
Haluan, että suunnitelmat ovat selvät.
Olen kontrollifriikki.
En ole ylpeä ominaisuudestani, mutta opettelen elämään luonteenpiirteeni kanssa.
Sanottakoon, että hallitsen hallinnanhaluani, jottei se hallitse elämääni.
Mitä yliopisto-opintoihin tulee niin niistä tykkään.
En suunnitellut edes lukiossa jatkokouluttautuvani yliopistossa.
Vanhempani tai lähisukulaiseni eivät myöskään ole akateemisesti koulutettuja.
Yliopistohan ei ole koulua kummallisempi.
Siellä opetellaan uusia ja vanhoja asioita... kyllä te tiedätte.

Minun mielessäni kummittelevat edelleen ensimmäisen seminaarini ohjaajan sanat, joita olen pitänyt opasviittanani kaikki nämä vuodet.
Ensimmäiset ohjeet, jotka Mika Hallilalta sain olivat:

Ei tarvitse pyrkiä olemaan asiallinen ja tylsä.

-Enkä minä toden totta aiokaan :)

2 kommenttia:

  1. Tämä oli tosi osuvasti sanottu: "En ole ylpeä ominaisuudestani, mutta opettelen elämään luonteenpiirteeni kanssa.
    Sanottakoon, että hallitsen hallinnanhaluani, jottei se hallitse elämääni."

    VastaaPoista

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!