torstai 14. kesäkuuta 2012

Läsnäolo (ttomuus)

Juttelin ystäväni kanssa.
Toisten silmissä hän on hyvännäköinen ja menestynyt.
Keskustelumme ajautui paikkaan, jossa ystäväni kertoi siitä kuinka paljon häntä kahlitsevat ajatukset;
Mille hän ja hänen tekemisensä näyttää toisten silmissä
ja
Entä jos hän epäonnistuu taas.
Olin hämmentynyt.
Tunnen ystäväni aika hyvin ja olen aavistellut, että hänellä on epävarmuudentunteita, vaikka niin kuin edellä totesin hän näyttää lähes virheettömältä muiden ihmisten silmissä.
Tuntui kuitenkin siltä kuin olisi kuullut papin latelevan litanian kirosanoja.

Jäin miettimään keskustelua omalla kohdallani.
Olen käsitellyt näitä tunteita.
Olen pohtinut mitä muut minusta ja tekemisistäni ajattelevat.
Tiedänhän minä, että se on oman energian tuhlausta, mutta silti ajatukset karkaavat mieleeni.
Pyrin siihen, että annan itselleni mahdollisuuden onnistua sen sijaan että kangistuisin pelkäämään epäonnistumista.
Tällainen toimintatapa vaatii ainakin minulta valtavat määrät rohkeutta.
Olen monia vuosia keskittynyt näyttämään toisten silmissä virheettömälle.
Olen kiinnittänyt huomioni täysin toisarvoiseen asiaan.
Ei voi olla läsnä jos keskittyy näyttelemään jotain muuta mitä on.
Näyttelemiseen liittyy myös pelko; entä jos jään kiinni.
Entä jos joku saa feikkini kiinni; huomaa etten ole virheetön.

Olen kuitenkin huomannut, että täydellinen en ainakaan ole.
Vaikka oman epätäydellisyyden on tunnustanut itselleen, on sen sanominen toisille ääneen myös pelottavaa.
Toisaalta se on vapauttavaa ja ainoa tapa olla aidosti läsnä itselleen ja muille.

Tätänykyä uskallan arkisessa elämässä olla varsin usein läsnä virheellisenä itsenäni.
On kuitenkin olemassa ristiriita tilanne: urheilu.
Kilpaurheilu on näyttämö, jossa urheilijat ovat näyttelijöitä ja kaikki haluavat voittajan virheettömän rooliin.
Vai voiko voittaja olla virheellinen.
Saako ja kannattaako kilpakentällä olla läsnä omana itsenä?
Näitä minä pohdin tänään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!