keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Muistoista


Oletko valokuvannut?
Onko sinulla rakkaita kuvia, joista et luopuisi mistään hinnasta?
Olen ottanut ja minulla on erityisiä kuvia.
Oletko koskaan miettinyt millaista elämä olisi ilman kuvia?
Meille kuvat ovat itsestäänselvyys, asia joka on aina ollut.
Millaista olisi elämä ilman kuvia?
Ei tarvitse matkustaa historiassa monia satoja vuosia taaksepäin tavoittaakseen ihmisiä, jotka elivät ilman kuvia.
Tietääkseni he elivät tunne- ja muistorikasta elämää siinä missä mekin.
Vai elivätkö?
Luulen, että kuvattomuus pakotti aistimaan monipuolisemmin.
Visuaalisten muistioiden ylivallan puuttuessa muu aistimuisti tehostuu.
Usein nykyihmiset räpsivät pakkomielteisesti kuvia kaikkialla ja kaikenaikaa tallentaakseen tilanteet muistoihinsa.
Kuvat vain talteen muistikortille ja voi jatkaa eteenpäin töhöttämistä.
Jos kamera ei olisikaan mukana ja tehtäväkseni annettaisiin tallentaa tilanteesta muisto, mihin keskittyisin.
Tunnustelisinko mille kropassani tuntuu? –Jännitys vatsassa, paine ukkovarpaissa uusien kenkien paineesta?
Mille kuulostaisi? –Vierustoverin raskas hengitys korisee, alkaa naurattaa vai kuuluuko mitään? Hiljaisuuden keskeltä erotan lepatusta, mikä ääni tämä on, en ole koskaan ennen kuullutkaan.
Mitä tuoksuja tulvisi nenääni? –Tuoreen tummapaahtoisen kahvin huumaava aromi vai likomärkä ja mutainen tukahduttava russelilemu?
Tänään mietin kuinka paljon minulta menee ohi, jos en keskity tähän juuri nyt tähän nimenomaiseen hetkeen ja talleta sitä aarteekseni muistojeni lippaaseen KAIKILLA AISTEILLANI.
Valokuvat ovat kiva asia, mutta eivät koko totuus.
 Enhän minä voi ajaa autollakaan, jos siinä olisi vain yksi pyörä.
Tai eihän pullasta tulee pullaa, jos leivon sitä ilman jauhoja ja hiivaa.
Ratsastin tänään aamulla sekä Nannilla että Moonalla.
Koin aivan oivallisia hetkiä.
Tammat olivat upeita, juuri sellaisia kuin hevosten pitää olla; rentoja, luottavaisia ja hyväntuulisia.
Nautiskelin onnistumisista ja siitä kuinka tärkeitä ahaa-elämyksiä koin.
Tallensin tuntemuksia mille rennot raviaskeleet tuntuvat, mille tasapaino tuntuu ja kuinka keveiltä ohjat voivat tuntua.
Uskomattomia fiiliksiä, jotka ovat minulle arvokkaampia kuin lottovoitto ja olympiakulta yhteensä.
Näitä kukaan ei saa minulta pois.
Niitä ei ole tallennettu kuviin, mutta muistoissa ne ovat :)
Vaikka olen paarustanut tekstissä siitä, että kuvat eivät ole välttämättömiä, niin se ei tarkoita sitä etteivätkö kuvat ole hieno asia kunhan ne eivät vie liikaa huomiota. Tässä yksi lempikuvistani: minä ja ystävieni hevonen Pirske.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!