Kuolemasta

Kepeiden aiheiden sarja saa jatkoa.

Tänään Viiviä on mietityttänyt kuolema.

Ajatuksenkipinä syttyi yliopistolla.

Ei, opiskeluni eivät ole ajaneet minua epätoivoon, joka saisi minut ajattelemaan kuolemaa.

Vaan, valloittavat opiskelutoverini A ja I pitivät aatoksia virittelevän esittelyn suunnittelemastaan opintokokonaisuudesta, joka käsitteli saattohoitajan vuorovaikutustaitojen kehittämistä.

Haastava aihe, mutta ihanat naiset A ja I olivat tehneet hyvää työtä, koska minulle aihe jäi päähän vielä vapaa-ajallakin.

Kuolema on tabu.

Vaiettu aihe siitäkin huolimatta, että media syytää sitä silmiimme joka tuutista ähkyyn asti.

Kun puhe siirtyy oikeasti kuolemaan, vaietaan.

Kuolema on piilotettu yhteiskunnassamme pois silmistä.

Vanhukset ja sairaat suljetaan laitoksiin.

Tuntematon on pelottavaa, koska siihen on haastavaa varautua.

Toisaalta ennen kokematon saa ylleen mystisen ihailun ja glorian.

Kaikki kuolevat piste.

Kuolemaa ei voi ohittaa keplottelemalla niin kuin epämiellyttävää kotitehtävää valheella opettajalle tehtäväpaperin unohtumisesta kotiin.

En halua puhua siitä, mitä kuolemassa tai sen jälkeen tapahtuu.

On nimittäin tuo faktatieto aikalailla hakusessa.

Voin rehellisesti nostaa kädet ilmaan ja sanoa minä en tiedä.

Minä luulen, että kuolema ei ole yksistään kamala asia.

Haikeuskin, joka siihen liittyy on ennemminkin haikeutta menettämisestä kuin itse kuolemasta.

Uskon, että kuolema sattuu vähemmän kuin jotkut kivut joita joudumme kestämään elämässämme. Elämässä joutuu kohtaamaan riittämättömyyttä, yksinäisyyttä, hylkäämistä, halveksuntaa, epäoikeudenmukaisuutta, vihaa, väkivaltaa jne jne

Kuolema ei kuulosta ollenkaan niin pahalle.

Ja tässä vaiheessa kaikille tiedoksi: MIELESSÄNI EI OLE ITSETUHOISIA AJATUKSIA.
Rakastan elämää, mutta tämä teksti on ajatuksen virtaa, jonka tarkoitus on kunnioittaa kuolemaa.

Kun minä kuolen, haluan että minut tuhkataan. Tuhkat sirotellaan tuuleen Torsanharjulta. Silloin olen fyysisesti vapaa, enkä jää taakaksi omaisilleni sammaloituvana hautakivenä.

Haluan, että muistotilaisuudessani juodaan shampanjaa ja kuunnellaan Jenni Vartiaista.

Kuolema. Minä en pelkää sinua, mutta kunnioitan. Sinun aikasi minun elämässäni ei ole vielä. Toivon, että tapaamme sitten kun on sopiva aika ja voin lähteä hymyssä suin, ylpeänä.

 Sitten kun oon viimeisen lauluni laulanut
Työni tehnyt, lapsenikin kasvattanut
Luokseni tulkaa
Katsokaa, että kaunis oon
huuleni punatkaa
Ja jotain punaista päälleni pukekaa
Niin matka voi alkaa

Jenni Vartiainen - Minä ja hän