tiistai 28. helmikuuta 2012

aurinkoo

Viivi rakastaa kesää.
Viivi rakastaa lämmintä.
Viivi rakastaa aurinkoa.

Karu totuus on;
A. Eletään helmikuuta
B. ulkona sataa lunta vaakatasossa

Jokin ei täsmää tässä yhtälössä.

Viivi ei aio luopua saavutetusta myötätuulesta ja hymyilystä.

Asiat sujuvat asenteella.

"Plus plus" -asennetta on pukea surffishortsit ja lyhyt toppi treeneihin helmikuussa ja kuunnella samalla Don Omaria. Treeni sujuu ja hymy on herkässä :)

Moonasta ei tarvinne erikseen mainita. Olette kuulleet useammassakin viime postauksessa kuinka erinomaisen riemastuttava hevonen minulla on. Tämä päivä ei ole poikkeus. Moona on (jos se ylipäätään on mahdollista) eilistäkin taitavampi, valloittavampi, rakastettavampi.... jne jne

Näillä mennään. Kesää odotellen ja hei huomenna on jo vika helmikuuta. Maaliskuuhan on jo kevättä eikös niin :)

maanantai 27. helmikuuta 2012

sydän

Viivillä on ikää kohta kakskytkolme.
Luulisi ettei olisi enää teini.
Mielialat vaihtelee Viivillä kuin keskenkasvuisella.
Viivi on mieleltään tuuliviiri.
Eilen kirjoitin riittämättömyydestä ja itseluottamuksen puutteesta.
Tänään maailma on onnellinen.
Mikä hulluinta, ilman mitään erityistä syytä kaikki näyttää paremmalle.
Tänään tiedostan vikani ja puutteeni, mutta se ei estä minua hymyilemästä.
On helppoa säilyttää hyväntuulisuus.
Oma juoksutreeni tuntui valtavan mukavalle.
Moonan kanssa yhteistyö oli tanssi.
Lisäksi harjoitukset veli-hevosen kanssa sujuivat aivan uudella yhteisymmärryksen tasolla.
Ei ole sanoja tunteelle, kun hevonen toimii niin kuin toivot; innokkaasti ja rentona.
Kuulen hevosen sanovan äänettömiä sanoja:
kanssasi on hyvä olla
en pelkää olla lähelläsi
voin rentoutua ja tunnen olevani turvassa
joku ymmärtää minua

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Riittämätön?

Miksi aina pitää vilkaista sivulle?
Katsoiko joku minuun?
Miten katsoi?
Milloin opin, että olen riittävä juuri tällaisena?
Kun en tee pahaa muille omalla toiminnallani, saan olla juuri sellainen kuin olen.
Silloin en tarvitse siunausta toimilleni ulkopuolelta.
Mutta kuinka oppia tuntemaan itsensä riittäväksi, kun periaatteessa kaikki on hyvin ja silti tunnen olevani liian heiveröinen, hauras ja pieni... riittämätön.




On päiviä, jolloin riittämättömyyden tunne on valtava voimavara, jonka avulla on helppo motivoida kehittymistä.
Mutta päivinä, jolloin väsymys ja epäuskoa sumentavat silmiä, on haastavaa olla positiivinen.



lauantai 25. helmikuuta 2012

Moona treeniä

video
Tasapuolisuuden nimissä näytettäköön myös neiti-hevosen päivän treenimatskua.

Salil hauist ja penkkii

Voisin käydä salilla joka päivä.
Seiväshypyn treenaaminen ei vain onnistu, jos käyn päivittäin kolisuttelemassa rautaa.
Niin kauan kuin kepin avulla riman ylittäminen on ykkösjuttu tyydyn salilla käyntiin pari kertaa viikossa (joskus valmentajalta salaa kolme kertaa).
Turhaahan painojen vatkaaminen on, totta.
Mutta monet turhat jutut on Viivistä kivoja.
Viivin mielestä kivoja juttuja kannattaa tehdä.
Olen ihan hirrrrveän onnellinen, kun saan laittaa enemmän painoja tankoon kuin ennen.
Olo salin jälkeen on jämäkkä.
Paras kaverini on Pena.
Pena eli penkkaus eli penkkipunnerrus on ihan hyödytön liike,
mutta henkisesti miulle tärkeä.
Aina tulee hyvälle tuulelle kun saa penkata.

TÄNÄÄN PENKKASIN ENKAN 52,5 KILOA :)



perjantai 24. helmikuuta 2012

mehtäläinen

Olen KK eli suomeksi kotoisin korvesta.

Asun aina välillä kaupungissa.

Se on ihan kivaa.

Mutta minä olen elementissäni niin kuin tänään:
ruskean suomalaisen selässä lumisella polulla kuusien ympäröimänä.

Se vain tuntui yksinkertaisesti hyvälle.

Millään ei periaatteessa ole mitään väliä.

Kukaan ei katso ellei sitten joku metsäjänis, mutta sitä vähät kiinnostaa Viivin meno.

Voin unohtaa jos haluan kaikki sivistyksen ilmenemismuodot; kännykät ja facebookit,
mutta jos haluan voin suunnitella mitä haluan kirjoittaa blogiini.

Niin yksinkertaista se on.

Minua saa sanoa maalaisjuntiksi, landespedeksi tai mehtäläiseksi; sehän minä olen.

Ja lopuksi blogini ensimmäinen asukuva:
Tältä näytin eilen:
pipa: puma 
takki: firefly
lapaset ja sukat: mummo <3
kalsarit: finlayson
Tyyli ja habitus lainattu JP:ltä, haittaakse?


torstai 23. helmikuuta 2012

uskoa hymyä optimismia :)

"Ilman uskoa jokainen elämän päivä olisi musertavaa synkkyyttä, 
joka veisi lopulta voiton.
Ennen syöpää en ollut ymmärtänyt,
että taistelemme joka ikinen päivä maailman hivuttavaa pessimismiä vastaan,
että kamppailemme päivittäin hitaasti vyöryvää kyynisyyttä vastaan.
Pettyminen ja masentuminen ovat elämän todelliset uhkat,
eivät äkilliset sairaudet eivätkä vuosituhannenvaihteen mullistavat tuomiopäivät.
Ymmärsin nyt, miksi syöpää pelätään - koska syöpään kuoleminen on hidasta ja väistämätöntä,
se on pessimismin ja kyynisyyden ilmentymä.
Minun oli siis jaksettava uskoa."
-Lance Armstrong-

Lance Armstrong on voittanut seitsemän kertaa peräkkäin maailman arvostetuimman maantiepyöräilykilpailun Ranskan ympäriajon. Lisäksi mies on voittanut parantumattomaksi tuomitun harvinaisen syövän. Sitaatti on Armstrongin elämäkerrasta. Suosittelen lukemaan. Aivan mieletön ja valtavan inspiroiva kirja.
Tällaisina päivinä Viivi lukee näitä sitaatteja itselleen, jotta jaksaisi uskoa, vaikka epäusko yrittää kahlita. Jotta jaksaisi hymyillä, vaikka pessimismi tuntuu houkuttelevalle. Jotta jaksaisi rakastaa, vaikka se tuntuu työläälle.


tiistai 21. helmikuuta 2012

Itsensä ylittäminen


Radio Nrj:n Tuija Pehkonen piti Viiville tänään seuraa matkalla treeneihin Imatralle.

Tuija puhui itsensä ylittämisestä.

Viivin mieli alkoi heti askarrella asian parissa; mikä on minun suurin itseni ylittäminen?

Ensimmäinen ajatus oli sairauden voittaminen.

Seuraava ajatus oli; onko se itsensä ylittämistä, että tekee jotain sellaista mihin ei luullut kykenevänsä?

Enhän silloin tee mitään enempää mitä olen, vaan teen jotain mikä on enemmän kuin mihin luulin pystyväni.

Yhtä kaikki jokainen tarvittava asia on ollut jo sisälläni, en vain ole ollut tietoinen niiden käyttömahdollisuuksista.

Tehdessämme jotain uskomatonta, suurta ja upeaa emme ylitä itseämme, vaan teemme todelliseksi sellaista joka on sisällämme piilossa, unohduksissa tai käyttämättä.

Haastavaksi muodostuukin se, uskallammeko tutkia minuutemme valloittamattomia alueita.

Pystymmekö haastamaan itsemme löytöretkeilemään itsemme tuntemattomuuksissa löytääksemme oman afrikantähtemme?

Erään kansainvälisen urheiluvälinevalmistajan slogania lainatakseni:
Everything you need is already inside.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

kivat kisat MUTTA


video
"Eivät selitykset vie meitä eteenpäin,
vaan oma halumme jatkaa."
Paulo Coelho: Brida

Kivat kisat Pirkkahallissa. Rakastan kilpailuja, joihin kokoontuu ympäri valtakuntaa saman lajin harrastajia. Suomessa on aivan ihania seiväshyppääjiä. Vaikka kaikki ovat omalla tavallaan uniikkeja, on kaikissa minusta jotain samaa. Johtuuko lajin luonteesta? En tiedä. Yhtä kaikki, vaikka oma tulos ketutti, on riemukasta nähdä muita hyppääjiä. Saan aina valtavasti virtaa muilta hyppääjiltä. Katselen mitä he tekevät ja yritän oppia heiltä.
Mitä omaan kisaani tulee niin eihän se mennyt niin kuin olin suunnitellut. Omassa päässäni ajattelin, että olisin tyytyväinen kauden parhaaseen tulokseen ja teknisesti hyviin hyppyihin. Tein kolme yritystä alotuskorkeudesta. Nautin kisatunnelmasta, mutta pystyin keskittymään hyppyihin. Jäin silti ilman tulosta. Harmittaa tietenkin. En olisi kilpailija, jos tuloksellinen epäonnistuminen ei ketuttaisi. Sain kuitenkin arvokasta kokemusta ja huomioita omasta tekemisestäni. Joku saattaa sanoa, että olen hullu, kun jatkan treenaamista ja uskomista siihen, että minun työni vielä palkitaan. Minä taas ajattelen, että olen hullu jos en jatkaisi. Palo urheilla ja kehittyä on kova.
Nyt Viivin yleisurheilukausi jatkuu harjoittelun merkeissä ja kylkiluuta parannellessa silmät jo tiukasti kesän koitoksissa.

"Voitto tuo juhlat,
vasta tappio pakottaa ajattelemaan."
Mauro Berruto 

torstai 16. helmikuuta 2012

kylkiluu numero kuus

Järkyttävistä kokemuksista on helppo kirjottaa mielenkiintoisesti.
Jutut puhuvat puolestaan ja herättävät lukijan mielenkiinnon.
Herääkin kysymys tarvitseeko kirjoittamalla viihdyttäminen hirveänkamalanjärkyttäviä kokemuksia?

Minun ei tarvitse olla taitava kirjoittaja.
Minun halli SM kisat saivat varsin draamallisen valmistautumisen.
On helppoa vedota vaikeuksiin valmistautumisessa, jos sanon että kylkiluussani on murtuma.
Kukaan ei kyselisi, miksi asiat eivät menneet suunnitelmien mukaan.

Totuus on kuitenkin; mikään ei ole vierähtänyt harhapoluille.
Olen tehnyt jokaisen valmistavan treenin niin kuin olen suunnitellut.
Hyppäsin hyvän hyppyharjoituksen viikko ennen kisoja.
Sain kropasta hyvin tehoja irti keskiviikon räjähtävyyttä herättelevässä puntissa.
Olen malttanut ottaa lungisti viimeiset päivät, jotta akut olisivat latautuneet lauantaiksi.
Mikään ei estä minua hyppäämästä hyvää omaa kisaa Pirkkahallissa.
Lähden nauttimaan arvokisatunnelmasta ja  tavoittelemaan omaa päivän parastani.
Murtuma kylkiluussa numero kuusi ei ole hidaste, rasite tai edes tekosyy.
Jos ei suju, niin se ei ainakaan johdu vammasta.

Lähden nauttimaan urheilijan parhaushetkistä 18.2.2012 :)

tiistai 14. helmikuuta 2012

"Love all,
trust few.
Do wrong to none."
-William Shakespeare-

Hyvää ystävänpäivää! 

Mukana Moonan ja Viivin treenivideo viime kesältä:
video
 
 

maanantai 13. helmikuuta 2012

Hevoselämää

"Meidän on unohdettava se mitä luulemme olevamme,
voidaksemme olla todella sitä mitä olemme."
Paulo Coelho; Zahir

Olen tänään meinannut nääntyä kaikkien niiden kouluvelvollisuuksien alle, jotka tunnollinen Viivi kuvitteli kykenevänsä suorittamaan tänään.
Jo ennen puolta päivää, ja ilman valtavaa edistymistä opiskelussa, turhauduin.
Ei jaksa.
Ei huvita.
Koin ensin valtavaa minä-olen-huono-ihminen ahdistusta hylätessäni kouluhommat ja suunnatessani tallille.
Onneksi ihmisellä on kuitenkin sekä sydän että aivot samassa kropassa.
Sokaisevan kirkas helmikuun aurinko täytti kroppani ilolla.
Harjoittelimme Moonan kanssa kentällä, joka oli (kiitos iskän, lingon ja uuden Valmetin) huippu kunnossa talvikentäksi.
Olin rauhallinen ja nautiskelin pienistäkin onnistumisista.
Vuorovaikutus hevosen kanssa oli niin paljon tarkoituksenmukaisempaa kuin tenttikirjan lukeminen.
Tuollaisia hetkiä tarvitaan, jotta tällainen luonnostaan ylitunnollinen ihminen osaa oppia elämään itselleen eikä ulkoa tulevien ohjeiden mukaan.
Kiitos Moona <3 opetat minulle enemmän elämästä kuin yksikään tenttikirja.


sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Ei enää koskaan näkymätön tyttö

"Hyvin voiminen merkitsee näkyväksi tulemista.
En ole enää näkymätön, neutraali, olematon.
Minä näyn ja kuulun.
Minulla on mielipiteitä ja ajatuksia.
Uskallan ilmaista ne vaikka tiedän,
että niitä ei ehkä hyväksytäkään.
Hyvin voiminen on vastuunottamista omista tarpeistaan."
-Tommy Hellsten; Elämän lapsi-

Kirjallisuus on parhaimmillaan silloin, kun sitä lukiessa tajuan; Juuri näin minä ajattelen. Kirjailija on koonnut minussa sekaisin olevat ajatukset ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi.
Juuri niin on tämän Tommy Hellsteniltä lainatun ajatuksenjuoksun kohdalla. 
Minulle näkyvänä oleminen on syömishäiriön peitenimestä luopumista.
Vuosien ajan piilouduin anoreksian taakse.
Kaiken pystyi ulkoistamaan.
Ei tarvinnut käsitellä epävarmuutta, jota koin itsestäni.
Halusin vain olla muille mieliksi.
Mahdotonta.
Aina kumartaessaan tulee pyllistettyä jollekin.
Nyt tiedän, että toisten arvostus ja heistä huolehtiminen vaatii ensin itsensä arvostamista ja huolehtimista.
Opettelen edelleen hyväksymään itseäni itseni takia, en muiden.
Opettelen olemaan näkyvä.


lauantai 11. helmikuuta 2012

nöyryys


video

Ajoittain mieleen pyrkii epäusko omista mahdollisuuksista.

Kuinka kestän, jos epäonnistun?

Millä voimalla jaksan katsoa tulevaisuuteen, jos tässä hetkessä asiat eivät ole niin kuin toivon?

Vaikka kuinka haluaisi elää vain onnen keskellä, kuuluu elämään myös epäonnistuminen ja pettymykset.

Vain ne, jotka eivät uskalla yrittää, eivät epäonnistu. He eivät kyllä saavutakaan koskaan mitään.

Jotta onnellisuutta osaa arvostaa, on oltava nöyrä pettymyksen hetkellä.

Jos haluaa mahdollisuuden nauttia menestyksen maljasta, on kestettävä myös epäonnistumisen karvas maku.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Virheellisyys

Ajattelin kirjoittaa siitä kuinka virheet tekevät kauniiksi, erottavat muista.
Erikoiset piirteet huomataan. Ne jäävät mieleen.
MUTTA
Onko mielekästä puhua virheistä?
Kuka saa määrittää mikä on virhe?

Onko kysymys jälleen kerran "Kaikki ajattelevat, että pitkät hiukset ovat kauniit, siksi minunkin on pidettävä pitkiä hiuksia kauniina" -asenteesta?
Vain rohkeimmat uskaltavat sanoa mitä ajattelevat.
Huomattavan monet sanovat, mitä olettavat toisten haluavan kuulla.
Hullua, sillä voimmeko tietää mitä toiset todella haluavat kuulla, jos kukaan ei todella sano mitä ajattelee.
Tuplasti hullua, miksi sanoa MUKA oma mielipide, jos se ei ole oma mielipide vaan yritys miellyttää muita.

Harhauduin kiertotielle ennalta kaavaillulta suoralta reitiltä.
Ajatuksenani olivat virheet ja kauneus.
Jos kieltäydyn kuuntelemasta "yleisen hyväksynnän" määritelmää virheellisyydestä, pääsen hypoteesiin jossa kauneuden määrittely ei ole riippuvainen virheistä.
On vain ominaisuuksia, jotka jokainen saa määritellä oman kokemuksensa ja tuntemuksensa mukaan.

Tämän kirjoituksen lopputahteina totean; minusta kauneus on karismaa, sisäistä hehkua.
Tietenkin tietyt ominaisuudet miellyttävät silmää enemmän kuin toiset, mutta puhdas kauneus on itsensä arvostusta ja tämän arvostuksen asenteen välittämistä muille.
Edellä mainittu asenne hehkuu ympärilleen kirkkaana säteilynä, joka sokaisee katsojan silmät niiltä niin sanotuilta virheiltä.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Kiintymys



Moona
hevoseni
ei  ole mitenkään erityinen
kenellekään muulle kuin minulle

Minä rakastan sitä, että olemme eläneet Moonan kanssa yhteistä arkea pian kahdeksan kokonaista vuotta.

Tykkäämme molemmat kikkailla ja kokeilla luottamuksemme rajoja.

Saavuin tänään pelastamaan tammoja tarhasta siinä iltapäivän aikoihin. Jalassani olivat matalavartiset kengät. Polku tarhasta tallille on kapea ja kahta hevosta taluttaessa tulee ottaneeksi harha-askeleita ohi polulta.

Päätin suojella nilkkojani lumikylvyltä ja päästin Moonan irti portilla. Pieni ruskea säntäsi pukkipierulaukkaa kunniakierroksen umpihangessa tarhan edessä. Sydämeltäni meni ohi kaksi lyöntiä. Ajattelin moka virhe fail; olin typerä kun ajattelin Moonan kipittävän omia aikojaan pihojen läpi talliin. No tässä tilanteessa ei voi enää mitään. Tehty mikä tehty. Lähdin saattamaan vanhaa ruotsalaisrouvaa talliin.
MUTTA
Moona suhahti nokkiemme edestä polulle. Jolkotteli kevyttä ravia edessämme tallille päin. Sivistynyt Nanni-rouva alkoi tässä vaiheessa menettää malttinsa tarhakaverinsa holtittomaan sekoiluun ja pärisytteli äänekkäästi sieraimiaan ja tanssahteli pitelemäni narun toisessa päässä. Tällä välin Moona oli sujahtanut talliin johtavaan kujaan. Saapuessamme tallille meitä katseli oven edessä odotteleva Moona. Kaiken kertova ilme sanoi: ”Mihin jäitte etanoimaan. Täällä jäätyy hevoset elävältä, kun ne jätetään suljettujen ovien taakse ulos!”
Avasin oven Moonalle, jonka jälkeen neitiseni porhalsi suoraan omaan karsinaansa ja seisoi kuuliaisemmin paikallaan kuin ikinä.

Uskomaton pieni hevonen <3

maanantai 6. helmikuuta 2012

Missä sie sit oot hyvä?

Olin tänään opettajansijaisena.
Sain jälleen kokea kuinka inspiroivia ja teräviä lapset ovat havainnoimaan.
Juttelin kolmosluokkalaisten kanssa uskontotunnin lopulla.
Meillä oli tullut puhetta soittamisesta ja laulamisesta.
Olin todennut, että olen huono laulamaan, enkä kyllä osaa soittaakaan.
Eräs yhdeksänvuotiasta opetattavistani kysyi minulta silloin:
"Missä sie sit oot hyvä?" 
Menen aika harvoin sanattomaksi, mutta nyt hieman hämmennyin.
Mitä voin sanoa?
Seuraava ajatus omasta ajatuksestani oli häkellys.
Miksi minusta on hankalaa sanoa, missä olen hyvä, sillä enhän minä koe olevani huono kaikessa.
Luulen, että aika monilla on hankaluuksi sanoa missä on hyvä.
Suomalainen alottaa itsensä vähättelyn helposti.
Tai jos kehutaan niin ei ainakaan omia ansioita.
Kun olin ehtinyt kelata nuo tuntemukset päässäni, vedin syvään henkeä ja ajattelin nyt olen esimerkki ja sanon ylpeästi mitä arvostan omissa taidoissani ja osoitan näin näille lapsille, että on ihan okei olla ylpeä itsestään ja osaamisestaan.
"Minä osaan kävellä käsillä. Ratsastan aika hyvin hevosellani tai ei se ainakaan usein miun taidoista valita. Tosin ei se kyllä osaa ihmistenkieltä puhua. Sitten hyppään seipäällä aika hyvin tai ainakin yritän olla hyvä siinä."
Huh, mikä koettelemus oli saada nuo sanat ulos suusta.
Rohkeus palkittiin. Valloittavat keskustelukumppanini palkitsivat uskallukseni "Vau" ja "Upeeta" ja "Vähän sie oot taitava" kommenteilla.
Mitä tästä opimme: olkaa ylpeitä itsestänne ja osaamisestanne. Arvostakaa ja antakaa sen näkyä!
Kuvassa minun ekat lenkkarit. Adidakset (jo silloin) kokoa 22.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Lisää näitä päiviä



Joskus
ilman mitään erityistä syytä
kaikki vain näyttää onnellisemmalle

Tänään
on ollut ihanaa nähdä jokainen vastaantulija
hymyillä heille ja jutella

Toisia
on miellyttävä tavata
kun itsensä kanssa on hyvä olla

ei tarvitse hävetä

Tuntuu sille
että olen ihan mukava tyttö

Näitä päiviä lisää kiitos <3

lauantai 4. helmikuuta 2012

"Hyvä saksalainen!!"



Riemua silkasta urheilusta?
Viivi pohtii miksi ihmiset ovat katkeria toisten menestyksestä?
Miksi suomalaisen on vaikea kannustaa ruotsalaisurheilijaa?
Onko mahdotonta antaa huikeat suosionosoitukset maailmaennätyksen tehneelle ranskalaiselle?

Urheilu on hieno ja iloinen asia.
Minä arvostan urheilijoita.
Fanitan Terese Johaugia. Fanitan Brian Joubertiä. Fanitan Anna Rogowskaa.
Norjalainen hiihtäjä. Ranskalainen taitoluistelija. Puolalainen seiväshyppääjä.

Tänään todistin viehättävää tapahtumaa, joka loi minulle uskoa tulevaan suomalaiseen urheilusukupolveen.
Seurasin viisivuotiaan serkkupoikani V:n kanssa ampumahiihtokisoja.
V oli aivan täpinöissään kisasta, vaikka miesten takaa-ajossa ei ollut yhtään suomalaista.
V hyppy ja pomppi ympäriinsä haukankatse kiinnittyneenä urheilijoihin.
Suu kävi kuin papupata ja spekulaatiot kuinka kukakin tulisi kilpailussa pärjäämään tulivat sujuvammin kuin Punkkisen Jarmolta.
Minun tehtäväni oli kysellä kilpailijoiden kansalaisuuksia nimien edessä olevien lippujen perusteella.
Uskomatonta kuinka viisivuotias voi tuntea kaikki toistan KAIKKI liput Saksasta, Kanadan kautta Slovakiaan.
V kannusti kaikkia ja nauroi ja hihitteli innoissaan kuin olisi ollut yksi kilpailijoista.
Uskomatonta kuinka täysillä tuo viisivuotias pystyi kanssaelämään urheilijoiden kanssa, jotka hiihtivät kilpaa tuhansien kilometrien päässä Norjassa.
Loppujen lopuksi V:n suosikiksi valikoitui saksalainen Peiffer.
Olin häkeltynyt kuinka fiksu ja avarakatseinen, mutta kuitenkin samalla lapsuuden riehakas V oli hihkuessaan: ”Hyvä saksalainen, jee saksalainen voittaa!!!”
Ihana pieni mies <3

perjantai 3. helmikuuta 2012

Täydellisyys

Sanovat Viiviä perfektionistiksi.

"Perfektionismi tarkoittaa psykologiassa joko halua tehdä asiat mahdollisimman hyvin taikka uskomusta, että täydellisyyttä kuuluu tavoitella. Perfektionismin patologiseen eli epäterveenä pidettyyn muotoon kuuluu uskomus, että mitään täydellisyyttä huonompaa ei voi hyväksyä." (Wikipedia)


Tavoittelen siis täydellisyyttä?
Haittaakse?
(off topic: Fanitan Jani-Petteriä)

Monesta asiasta tulee ongelma, jos suhtautuminen on pakkomielle.
Kyllä, pyrin täydellisyyteen.
MUTTA
Älkää ampuko ennen kuin perustelen.
Tiedän, ihan oikeasti, konkreettisessa todellisuudessa täydellisyyden saavuttaminen on mahdotonta.
En ole kuitenkaan ole varma päteekö sama mahdottomuus tunteen tasolla?
Olen myös sitä mieltä, että en voi tietää kuinka lähelle täydellisyyttä voin päästä ellen laita sitä tavoitteeksi.